Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Yli 70-vuotiaista teho-osastolla hoidetuista koronapotilaista useampi kuin joka kolmas on kuollut

Lehtikuva

Suomen koronatilanne marras-joulukuun vaihteessa on vakava, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön (STM) johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki. Hänen mukaansa tehohoidon kuormitus on selvästi aikaisempia viikkoja suurempi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Voipio-Pulkki myös totesi, että korkea rokotuskattavuus on epidemian hillinnän välttämätön edellytys, mutta se ei nyt riitä kääntämään tartuntoja ja niiden vakavia seurauksia laskuun. Siksi tartuntariskiä on pienennettävä viranomaistoimin.

STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhilan ministeriö on varautunut tilanteeseen, jossa hallitukselle esitetyt toimenpiteet eivät olisi riittäviä. Hänen mukaansa menee arviolta 2-3 viikkoa ennen kuin toimenpiteiden riittävyys nähdään. Sen jälkeen arvioidaan, että pitääkö tehdä lisää toimenpiteitä. Esimerkiksi sisärajavalvonnan palauttaminen otetaan harkintaan, jos koronatilanne siltä näyttää.

Voipio-Pulkki ja Varhila kommentoivat asiaa STM:n ja Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) viikoittaisessa koronakatsauksessa.

Alle 40-vuotiaiden osuus tehohoidossa noussut

Rokottamattomat ovat syys-lokakuun aikana päätyneet koronavirustartunnan seurauksena erikoissairaanhoitoon 18 kertaa todennäköisemmin ja tehohoitoon 30 kertaa todennäköisemmin kuin rokotetut, STM ja THL kertovat.

Uusien koronavirustapausten määrä Suomessa nousee edelleen. Viime viikolla todettiin yli 8  000 uutta koronatapausta, mikä on yli 500 enemmän kuin tätä edeltävällä viikolla.

Viime viikkoina alle 12-vuotiaiden tartuntojen ilmaantuvuus on kasvanut infektiopaineen ja tartuntamäärien kasvaessa kaikissa ikäryhmissä. Sairaalahoidon tarve alle 12-vuotiailla on kuitenkin hyvin harvinaista.

Tehohoidon professori Matti Reinikainen totesi koronakatsauksessa, että alle 40-vuotiaiden osuus tehohoidossa on noussut kuluvan vuoden aikana aiempaa suuremmaksi. Vuonna 2020 heidän osuus oli alle 10 prosenttia mutta on noussut selvästi yli 20 prosentin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE