Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Yli kahden viikon pakomatka päättyi: Istanbulin terrori-iskun pääepäilty pidätetty

Ampujaksi epäilty on tiettävästi Kiinan uiguureja.

Turkissa Istanbulissa uudenvuodenyönä tapahtuneen terrori-iskun pääepäilty on otettu kiinni, uutisoi BBC.

Epäilty otettiin mediatietojen mukaan kiinni Istanbulissa Esenyurtin alueella. Poliisi teki alueella maanantaina mittavan etsintäoperaation.

Mediatietojen mukaan epäilty löydettiin Esenyurtissa asunnosta, jossa oli myös epäillyn nelivuotias poika. Lapsi on viranomaisten huomassa.

NTV-uutiskanavan mukaan epäilty olisi otettu kiinni puoliltaöin paikallista aikaa. Kanavan mukaan poliisi olisi paikallistanut epäillyn jo kolme päivää sitten. Joidenkin raporttien mukaan epäilty ei olisi koskaan poistunut metropoli-alueelta. Hän ehti olla karkuteillä yli kaksi viikkoa.

Uutistoimisto Anadolun mukaan operaatiossa olisi otettu kiinni kaikkiaan viisi ihmistä, joista kolme on naisia. Uutistoimiston mukaan ennen operaatiota ainakin 35 ihmistä on otettu kiinni iskuun liittyen. Tiedot kiinniotettujen määrästä ovat vaihdelleet.

Turkkilaisen Hurriyet Daily News -sanomalehden mukaan epäilty vietiin lääkärintarkastukseen ennen kuin poliisi alkoi kuulustella häntä.

Lehden lähteen mukaan epäilty saapui Istanbuliin 15. joulukuuta. Turkin Konyaan hänen kerrotaan saapuneen perheensä kanssa vuoden 2016 alussa.

Lisää aiheesta

Turkkilaismedioiden mukaan epäilty oli vuokrannut asunnon Konyasta. Asunnossa asui myös kaksi lasta ja nainen, jonka uskotaan olevan epäillyn vaimo.

Tiedot epäillyn syntyperästä ovat vaihdelleet. Ampujaksi epäillyn kerrottiin ensin olevan Kirgisiasta ja sen jälkeen hänen raportoitiin olevan Kiinan uiguureja.

Lähes 40 ihmistä sai surmansa ampumisessa Reina-yökerhossa. Iskussa kuoli turkkilaisten lisäksi muun muassa Ranskan, Israelin ja useiden arabimaiden kansalaisia.

Äärijärjestö Isis on ilmoittanut järjestäneensä yökerhoiskun. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Isis on ottanut selvästi nimiinsä suuren iskun Turkissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE