Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Yli sata tiedevaikuttajaa tukee mieltään osoittavia turvapaikanhakijoita

Runsas sata suomalaisen tiedemaailman vaikuttajaa joukossaan yliopistojen professoreita, tutkijoita ja rehtoreita, vetoaa Suomen pakolaispolitiikan muuttamiseksi.

“Painotamme, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ihmisarvoa on kunnioitettava. Suomen lainsäädäntö takaa jokaiselle oikeuden perusturvaan. Vastaanottokeskuksista häädetyt ihmiset eivät saa jäädä taivasalle. Tähän mennessä Sisäministeriö on kritisoinut kansalaisjärjestöjä ja kirkollisia tahoja kadulle joutuneiden auttamisesta”, allekirjoittajat toteavat.

Vaadimme, että turvapaikanhakijoiden palautukset lopetetaan, kunnes nykyiseen käytäntöön liittyvät epäkohdat on korjattu.

Vetoomuksen tekijät muistuttavat demokratian edellyttävän, että myös päätösten seurauksista kannetaan vastuu.

“Helsingin keskustassa mieltään osoittavat kielteistä päätöstä pelkäävät turvapaikanhakijat vetoavat viranomaisiin ja päätöksentekijöihin oikeudenmukaisen turvapaikkaprosessin puolesta.”

“Vetoamme Suomen hallitukseen sekä virkamiehiin, jotka vastaavat tiukentuneesta pakolaispolitiikasta, että ihmisoikeuksia ei sivuutettaisi. Annamme tukemme mieltään osoittaville turvapaikanhakijoille heidän vaatimuksissaan saada oikeudenmukaista ja ihmisarvoista kohtelua. Vaadimme, että turvapaikanhakijoiden palautukset lopetetaan, kunnes nykyiseen käytäntöön liittyvät epäkohdat on korjattu”, Image-lehden sivuilla kokonaisuudessaan julkaistussa vetoomuksessa sanotaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE