Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Yli-Viikarille ei makseta palkkaa virasta pidättämisen ajalta

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Eduskunnan kansliatoimikunta on päättänyt pidättää valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin virasta.

Demokraatti

Demokraatti

Päätöksen taustalla on KRP:n käynnissä oleva rikostutkinta, jossa selvitetään Yli-Viikarin toimintaa liittyen viraston virkamiehen kanssa tehtyyn sopimukseen. Virkamiehelle maksettiin sopimuksen mukaan palkkaa kahden vuoden ajan ilman työvelvoitetta. Toinen tutkinnan kohteena oleva asia liittyy Yli-Viikarin Finnair-bonuspisteisiin.

Eduskunnan pääsihteerin Maija-Leena Paavolan mukaan Yli-Viikarille ei makseta virasta pidättämisen ajalta palkkaa.

– Jos esitutkinta ei etene rikossyytteeseen, silloin hän saa palkan takautuvasti, Paavola sanoi.

Puhemies Anu Vehviläisen (kesk.) mukaan Yli-Viikari on kertonut kokeneensa painostukseksi sen, että häneltä on eduskunnan kuulemisissa tiedusteltu olisiko hän itse valmis pidättäytymään virastaan. Vehviläinen kiisti, että kyse olisi ollut painostuksesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE