Politiikka

Yliopistoalan sovintoesitykseen vastaus iltapäivällä – lakko uhkaa huomenna

Lehtikuva / Irene Stachon
Lehtikuva / Irene Stachon
Lehtikuva / Irene Stachon

Yliopistoalan työriidan osapuolet vastaavat tänään sovittelija Janne Metsämäen sovintoehdotukseen kello 14. Sovintoehdotus annettiin maanantaina.

Yliopistoja uhkaa keskiviikkona lakko, joka koskisi Aalto-yliopistoa, Hankenia, Tampereen yliopistoa, Tampereen teknillistä yliopistoa, Taideyliopistoa sekä Vaasan yliopistoa. Keskiviikkoaamuna astuisi voimaan myös ylityö- ja vuoronvaihtokielto.

Helsingin yliopisto oli päivän lakossa jo viime viikon keskiviikkona.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on puolestaan uhannut pysäyttää tukilakolla Kouvolan ratapihan toiminnan ja Hamina-Kotkan sataman ratapihojen junaliikenteen.

Riidassa on ollut kysymys pääasiassa yliopistoväen palkoista. Työntekijöitä edustavat JHL:n lisäksi Juko ja Pardia, kun työnantajapuoli on Sivistystyönantajat ry.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 49 Demokraatti
KEVYET TULOKSET - Perustulokokeilu päättyy vuoden lopussa
LIISA JAAKONSAARI- Konkarimeppi kertoo oppineensa ainakin yhden asian -
TARKKA JA LENNON - Kirja-arvioissa muistelmia
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat