Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Yliopistoväeltä paloi pinna totaalisesti: kantelu oikeusasiamiehelle

Tampereen yliopiston henkilökunta ja opiskelijoiden edustajat marssivat ulos työpaikaltaan 8. helmikuuta.

Tampereen yliopistoyhteisö on kannellut oikeusasiamiehelle Tampereen uuden yliopiston johtosäännöstä. Kantelussa todetaan, että Tampere3:n johtosääntö on lainoppineiden mukaan perustuslain vastainen.

Yliopistoyhteisön mukaan johtosäännössä on lainvastaisia kirjauksia, jotka rajaavat yliopistojen perustuslailla turvattua itsehallintoa. Kantelijat myös muistuttavat, että yhteisö on vaatinut lainvastaisten kirjausten poistamista jo vuodesta 2016.

– Silti osa kirjauksista päätyi helmikuussa hyväksyttyyn johtosääntöön, arvostelee Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Sanni Lehtinen.

Ylioppilaskunnan lisäksi kantelussa ovat mukana Professoriliitto ry:n Tampereen yliopiston osasto sekä Tampereen yliopiston tieteentekijät ry, henkilökuntayhdistys ja opetusalan yhdistys.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE