Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Yliopistoväki varautuu lakkovaroitukseen

Neuvottelut yliopistojen uusista työehdoista ovat katkenneet. Jos työnantajapuolelta ei tiistaiaamuun mennessä tule kutsua uusiin neuvotteluihin, työntekijäpuolella harkitaan työtaisteluvaroituksen jättämistä, kerrotaan neuvottelujärjestö Jukosta.

Neuvottelijoilla on valtuudet lakkovaroituksen jättämiseen, kertoo Jukon yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja Johanna Moisio.

Aamulehti uutisoi aiemmin, että Jukoon kuuluvat ammattiliitot aikovat jättää yliopistoja koskevan lakkovaroituksen.

Moision mukaan mahdollisessa lakkovaroituksessa olisivat mukana myös muita henkilöstöryhmiä edustavat ammattiliitot eli Pardia ja JHL.

Työehdoista neuvoteltiin viimeksi tänä aamuna. Palkansaajapuolen mukaan neuvottelut katkesivat, kun Sivistystyönantajat ei korottanut viime viikolla esittämiään palkankorotuksia. Työnantajapuolen palkkatarjous on edelleen noin puolet yleisen linjan mukaisista palkankorotuksista, ammattiliitoissa lasketaan.

Myös kirkon henkilöstön uusia työehtoja koskevat neuvottelut ovat ammattiliittojen mukaan katkenneet.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE