Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Yllätysratkaisu: Oscar-sotkussa ryvettynyt firma saa jatkaa, työntekijöille lähtöpassit gaalasta

Yhdysvaltain elokuva-akatemia on päättänyt, että ääntenlaskennasta vastaava yritys PriceWaterhouseCoopers saa jatkossakin työskennellä Oscarien parissa. Helmikuussa järjestetty Oscar-gaala päättyi nolosti, kun parhaaksi elokuvaksi julistettiin ensin väärä elokuva. Virhe johtui siitä, että PriceWaterhouseCoopersin työntekijät olivat antaneet voittajan julistajille väärän kirjekuoren.

Akatemian puheenjohtaja Cheryl Boone Isaacsin mukaan sen varmistamiseksi, ettei virhe käy uudelleen, on hahmoteltu joukko uusia toimenpiteitä. Yksi näistä toimenpiteistä on se, että jatkossa paikalla on kolme PwC:n työntekijää, jotka tietävät palkintojen voittajat etukäteen. Kolmannen työntekijän on määrä ilmoittaa gaalan ohjaajalle, jos lavalla tapahtuu virhe.

Isaacs sanoo, että yritykselle on korostettu, että tapahtunutta virhettä on mahdotonta hyväksyä.

– Perusteellisen selvityksen jälkeen hallitus päätti, että jatkamme työskentelyä PwC:n kanssa, hän perusteli päätöstä.

Parhaaksi elokuvaksi julistettiin ensin musikaali La La Land. Voittajat olivat jo lavalla pitämässä kiitospuhettaan ennen kuin virhe korjattiin. Parhaan elokuvan Oscarin voitti elokuva Moonlight.
Akatemia on jo aiemmin kuitenkin ilmoittanut, ettei kuoret sekoittanut kaksikko enää jatkossa työskentele Oscar-gaalassa.

Kirjekuorisotkua on kuvailtu yhdeksi Oscar-historian noloimmaksi virheeksi. Parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voittajaksi julistettiin tiettävästi väärä elokuva ensimmäistä kertaa historiassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE