Kotimaa
27.5.2019 10:32 ・ Päivitetty: 27.5.2019 10:52
Yllätystarkastus paljasti Loikalan kartanon lastensuojeluyksikön vakavat ongelmat – lapset kertovat alasti riisuttamisesta, eristämisestä ja työntekijöiden rasismista
Loikalan kartanon erityislastensuojeluyksikössä tehdyssä tarkastuksessa on havaittu lukuisia vakavia ongelmia sijoitettujen lasten kohtelussa, kertoo apulaisoikeusasiamies (AOA).
Apulaisoikeusasiamies (AOA) Maija Sakslinin mukaan Pro Manors Oy:n omistamassa laitoksessa on ollut lakiin perustumattomia, mielivaltaisia ja lapsia alistavia käytäntöjä.
Laitoksessa haastatellut lapset kertoivat tarkastajille muun muassa, että yksikköön saapuessaan heidät pakotettiin riisuuntumaan alasti.
– Henkilöntarkastuksen jälkeen lapselle annetaan Loikalan vaatteet. Lapselle ei yleensä jää mitään omia vaatteita, vaan hän joutuu pukeutumaan myös Loikalan alushousuihin ja rintaliiveihin, AOA:n tarkastuspöytäkirjassa sanotaan.
Lisäksi lapsia oli pidetty eristyksessä niin, että he eivät saaneet puhua muille lapsille tai soittaa kotiin.
– Lapset eivät saaneet kartanon yläkerrassa asuessaan keskustella muiden lasten kanssa tai osallistua laitoksen normaaliin elämään. Yksi lapsi totesi, että silloin, kun on kakkoshuoneessa, on ehdottomasti kiellettyä puhua kenellekään, joka menee ohi. Myös elehtiminen on kiellettyä.
Alkusijoituksen aikaa eristyksessä lapset kuvasivat ”ihan hirveäksi” muun muassa sen takia, että sen aikana ei saanut tehdä mitään. Kartanon yhteen eristyshuoneeseen saattoi lasten mukaan saada kirjan, mutta toiseen ei koskaan mitään.
Eristys kesti lasten mukaan muutamasta päivästä viikkoon. Eristyshuoneessa saatettiin olla yötkin.
Tarkastus Iitissä sijaitsevaan yksikköön tehtiin viime lokakuussa ennalta ilmoittamatta.
Kun lapsi oli syönyt suklaajäätelöä, työntekijät olivat sanoneet tälle, ettei tämän kasvoista erota, onko siinä jäätelöä vai ei.
Tarkastuksessa haastatellut lapset kertoivat muun muassa työntekijöiden rasistisesta käytöksestä, joka kohdistui yhteen sijoitettuun lapseen. Lapselle oli muun muassa sanottu ”ei sua löydä tuolla pimeässä”, ”onko noi ne samat repaleiset farkut, jotka sulla oli siellä pakolaisleirillä” sekä ”oo hiljaa tai mä hakkaan sua niin kauan, että sulle tulee mustelmat näkyviin”. Kun lapsi oli syönyt suklaajäätelöä, työntekijät olivat sanoneet tälle, ettei tämän kasvoista erota, onko siinä jäätelöä vai ei.
Haastateltujen lasten mukaan laitoksessa teetettiin paljon työtä.
– Päivässä yleensä oli 3-5 tuntia haravointia ”työpäivinä”, eli niinä päivinä, kun ei siivota kartanoa. Haravoinnin lisäksi lapset kertoivat tehneensä muun muassa muita pihatöitä ja maalanneensa laituria ja hevosaitaa, lasten sanojen mukaan laitoksessa on ”tosi paljon hommia”.
Ainakin osa lapsista koki, että työ, kuten haravointi, oli pakollista.
– Eräs lapsi totesi, ettei ”oikeastaan kieltäydy töistä, koska sitten joutuu yläkertaan”.
Töistä oli saanut kolmen euron kannustinrahaa, mutta monilla lapsilla ei ollut käsitystä siitä, kuinka paljon työtunteja oli kertynyt ja paljon heille oli maksettu.
– Toiset tiesivät rahamäärän, joka heillä oli, mutta eivät olleet varmoja siitä, onko rahat oikein laskettu. Eräs lapsi kertoi, että hän oli menettänyt hatkan takia koko kuukauden ajalta ansaitsemansa palkan.
En kommentoi, koska raportti on asenteellinen ja antaa väärän kuvan
STT pyysi kommenttia Loikalan kartanon lastensuojelulaitoksen johtajalta Heidi Rauhalta, joka kieltäytyi kommentoimasta asiaa.
– En tässä yhteydessä voi kommentoida, koska itse en ole raporttia vielä läpi käynyt, enkä saanut mahdollisuutta vastineen antamiseen aikaisemmasta poiketen, eli en kommentoi tällä hetkellä.
Pöytäkirja on päivätty viime viikon maanantaille ja lähetetty Loikalan kartanolle.
– Se on ilmestynyt viime viikolla ja lähetetty samoin tein viranomaisille, ja tuota vastineenantoaikaa minulle ei ole annettu muuta kuin elokuun loppuun asti, Rauha sanoo.
Hän myöntää olevansa tietoinen raportissa esiin nousseista asioista, kuten rasistisista ja uhkaavista puheista, mutta ei silti halua kommentoida niitä.
– En kommentoi, koska raportti on asenteellinen ja antaa toisenlaisen kuvan kuin mitä meidän työmme arjessa on.
Sanotko siis raportissa haastatellut lapset ovat mielestäsi asenteellisia, kun he ovat kertoneet tällaisesta?
– En sano. Mutta tämä varmaan riittää minun osaltani. Haluan antaa vastineeni kaikessa rauhassa pyytää apua, pitääkö jotain muutoksia tehdä vai onko tämä kaikki asiakkaiden tarpeista katsottuna vääristynyttä.
Jatkokysymyksen aikana Rauha katkaisi puhelun.
STT–JECATERINA MANTSINEN
Juttua päivitetty 27.5. kello 13.38: Tekstin loppuun on lisätty lastensuojelulaitoksen johtajan kommentti. Johtajan osuutta on täydennetty uudestaan kello 13.52.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.