Lukijaristeily2017

”Ymmärrettiin, että olin suurin piirtein menossa nylkemään vastustajia” – Lipposen Koivisto-muistelot: Lainattu sanonta osoitti median sivistymättömyyden

Kuva: Jari Soini
Paavo Lipponen sanoo, että hänestä tuskin olisi tullut kansanedustajaa ja pääministeriä ilman Koiviston koulua.

Takavuosina pääministeri Paavo Lipponen (sd.) närkästyi eduskunnassa oppositiolle ja totesi kuuluisat sanansa ”nahkurin orsilla tavataan”.

– Kun minä käytin näitä sanontoja, joita Mauno Koivisto käytti, saattoi käydä huonosti, Lipponen hymyilee.

Nahkurin orsilla tavataan oli nimenomaan presidentti Koiviston käyttämä sanonta. Lipponen toimi pääministeri Koiviston sihteerinä vuosina 1979–1982.

– Kun Koivisto sanoi nahkurin orsilla, se kuulosti siltä kuin hän olisi sanonut nahkurin horsilla tavataan, lieneekö sanonta turkulaista alkuperää.

– Hän tarkoitti ja minä tarkoitin samalla tavalla sitä, että tätä menoa meidän kaikkien nahkat roikkuvat tuolla nahkurin orrella. Sitä juuri tarkoitin, mutta sehän ymmärrettiin niin, että minä suurin piirtein olin menossa nylkemään vastustajiani. Jollakin tavalla se edustaa sivistyksen puutetta, ettei mediassakaan ymmärretty, mitä sanonta tarkoittaa. Sokia Reettakin näkee sen -sanonta taas oli minun saksan opettajaltani.

– Koivisto oli näissä sanonnoissa ihan omaa luokkaansa. Hänen sivistyksenä oli laajaa, Lipponen sanoo.

Väyrysen historiallinen arvostelukyvyttömyys.

Lipponen muistelee päätyneensä pääministerin sihteeriksi Kalevi Sorsan (sd.) ja Koiviston keskusteltua, kuka olisi sopiva henkilö.

– Olin ollut liian pitkään SDP:n puoluetoimistossa eri tehtävissä ja olin itsekin hakeutumassa johonkin muuhun suuntaan. Se oli onnenpotku. Hienoa aikaa. Tunsin kyllä, että historian lehti kääntyi.

– Minä tein muistiinpanot myös jokseenkin kaikesta, mitä Koivisto sanoi kulissien takana joko kahden kesken tai erilaisissa palavereissa.

Aika, jona Lipponen oli Koiviston sihteerinä tai ”Vara-Manuna”, oli suoranainen jännitysnäytelmä. Kansansuosikkia yritettiin ajaa pois pääministerin paikalta ja heikentää tämän mahdollisuutta päästä presidentiksi.

Koivistoa ei saatu lähtemään Kekkosen tahdosta huolimatta. Parlamentarismin nimeen vannonut Koivisto ilmoitti, että epäluottamuslauseen olisi tultava eduskunnalta.

– Olihan se sellaista menoa, että siinä sosialidemokraattienkin usko välillä petti. Koivisto vaan vei asiaa eteenpäin vähän kuin väsyttämällä, hivuttamalla ja taitavasti kriisinpoikasesta toiseen, junaili sen tilanteen.

Lipponen kertaa, miten varsinainen peli lähti siitä, että Urho Kekkosen lähipiiri eli K-linja yritti kampittaa Koiviston. Ulkoministeri Paavo Väyrynen (kesk.) oli isossa roolissa.

– Väyrysen peli nimenomaan silloin kun presidentti oli sairastunut, oli uhkapeliä. Sen hän hävisi ja osoitti historiallista arvostelukyvyttömyyttä siinä tilanteessa.

– Koivisto ei provosoitunut, hän käytti ne mahdollisuudet tai valtaoikeudet hyväkseen, jotka pääministerillä oli. Hän toimi hyvin nopeasti ja määrätietoisesti tilanteessa yhden viikonvaihteen aikana. Kun häntä pidettiin jahkailijana, siinä tuli tour de force eli voimannäyttö.

Koivisto pysyi hallituksensa johdossa ja lopulta hänestä tuli Kekkosen seuraaja.

Sodassa ilman sotaintoa.

Paljon on puhuttu parlamentarismin vahvistumisen olleen Koiviston aikana merkittävässä roolissa. Presidentin valtaoikeuksia karsittiin ja Suomesta tuli parlamentaarinen demokratia sanan varsinaisessa merkityksessä.

Lipponen katsookin, että Koivisto-muistoissa on noussut esiin oikeita asioita. Presidentin sotakokemuksia olisi tosin voinut tuoda julki enemmänkin. Koivisto on kirjoittanut niistä itsekin. Lipposen mukaan niitä kannattaisi jokaisen lukea. Hän nostaa ne liki Tuntemattoman sotilaan rinnalle.

– Koivisto kuvaa asiat niin kuin ne olivat, miten kauheata sota on ja mihin tilanteisiin siellä voi joutua. Siinä on tiettyä nöyrää asennetta katastrofia kohtaan, jossa kuitenkin piti olla mukana – ei pienintäkään sotaintoa.

Talvisodassa Koivisto toimi vapaaehtoisena kotirintamalla. Jatkosodassa hän taisteli muun muassa legendaarisen Lauri Törnin jääkärikomppaniassa.

Lipposen mukaan Koivisto puhui sodasta vähän. Vuodelta 1968 hän muistaa erään pohjoismaisen sosialidemokraattisen turvallisuuspoliittisen työryhmän kokoukseen, jossa Koivisto kuitenkin avautui. Kokous pidettiin Tshekkoslovakian miehityksen jälkeen. Miehitys järkytti ja pani puhumaan sodasta.

– Hän oli hyvin vakavalla mielellä. Hän kertoi linjojen takaisista kokemuksistaan. Hän puhui, miten sieltä tultiin takaisin ja hänellä oli seitsemän kivääriä kannettavanaan, kun kaikki eivät jaksaneet enää – varmasti se oma pikakivääri yhtenä niistä. Se oli vaikuttava puheenvuoro.

Uhoamattoman vahva itsetunto.

Paavo Lipponen nostaa Mauno Koivistosta esiin myös tämän määrätietoisuuden ja valtavan asioiden hallinnan. Koivisto ei kuitenkaan tehnyt osaamisestaan numeroa.

Mauno Koivisto 11/1987.

– Politiikassa yhdenlainen virhe on se, että yrittää joka paikassa osoittaa erinomaisuuttaan ja tietäväisyyttään. Hänellä ei ollut siihen tarvetta. Hänellä oli millään tavalla uhoamaton itsetunto.

Lipponen kertoo Koiviston sisäisestä maailmasta myös sen, että presidentti oli harras kristitty. Tämä näkyi esimerkiksi Koiviston puheissa, joissa saattoi olla monille huomaamattomiksikin jääneitä Raamattu-sitaatteja.

– Mutta hän ei millään tavalla lyönyt sillä asialla rintoihin, käyttääkseni itsekin Raamatun sanontaa. Ehkä hän kävi sitten sellaista kamppailua koko ajan uskonsa kanssa – mutta emme me näistä puhuneet, Lipponen sanoo.

Esimiehenä Koivisto ei ollut pomottelija, vaikkakin vaativa.

– Piti olla kaikki valmiina ja ajoissa. Jos siitä lipsahti, kyllä hän sitten sen osoitti. Mutta hän luotti.

Pääministerin sihteerinä Lipposen tehtävä oli muun muassa tehdä Koivistolle puheita.

– Kun ensi kerran tein hänelle talouspoliittisen puheen, se jännitti. Kun hän sitten hyväksyi sen, oli vähän niin kuin olisi päässyt laudatur-tentistä.

Vaikka Koivisto ja Lipponen olivat harvakseltaan yhteydessä presidenttivuosien jälkeen, Lipponen kuvaa luottamuksen vallinneen heidän välillään.

– Olimme ystäviä, hän luotti minuun. Toisaalta hän suhtautui kaikkiin politiikassa mukana oleviin, että mihinkähän tuo nyt pyrkii ja pyrkiikö hän nyt omaa etuaan ajamaan. Aivan tervettä suhtautumista.

Muutos suhtautumisessa Neuvostoliittoon.

Koivisto valittiin vuoden 1982 presidentinvaaleissa presidentiksi. Lipponen luonnehtii Kalevi Sorsan osoittaneen suuruutensa, kun tämä asettui vaaleissa Koiviston taakse. Lipponen itse valittiin ensi kertaa kansanedustajaksi vuonna 1983. Koivistoa kunnioitettiin suuresti eduskunnassa.

Ulkopoliittisesti Koivisto eteni Urho Kekkosen linjalla.

– Aivan oikein korostetaan sitä, että Koiviston linja oli jatkuvuus Suomen ulkopolitiikassa suhteessa Neuvostoliittoon.

Tosin Lipponen huomauttaa Sorsan neljännen hallituksen (1983–1987) ulkopoliittisen osion johdannon myös muuttuneen.

– Sen mukaan, yksinkertaistaen, kaikki Suomen ulkopoliitiikka ei johdu eikä perustu YYA-sopimukseen, vaan siinä oli selvä tärkeysjärjestys, jossa lähdettiin liikkeelle Suomen kansallisten etujen pohjalta. Minä olin tätä ajatusta tarjoamassa jo 1979 Koiviston hallitukselle, mutta silloin SKDL torjui sen eikä Koivisto halunnut tehdä siitä mitään numeroa, mikä oli viisasta.

Myös tietynlainen muutos siis tapahtui presidenttikauden alussa suhtautumisessa Neuvostoliittoon.

– Koivisto suuresti kunnioitti naapuria niin kuin pitää, mutta oli enemmän ikään kuin silmien tasalla, sellainen tunne minullakin oli suhteessa naapuriimme. Nyt kun mietin sitä vaihetta, se valtajärjestelmä ja naapurin puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin ja peliin nimenomaan K-linjan kanssa, oli lopullisesti ohi. Niin siinä oli päässyt käymään, että Kekkosen ympärille oli syntynyt valtarakennelma, jossa oli epäterveitä piirteitä.

Kun Lipponen 1979 oli arvostellut ennen Koiviston hallituksen pystyttämistä Kekkosen ympärille kehittynyttä valtaa, hän sai Sorsan kautta myllyterveiset Tamminiemestä.

– Minä kunnioitin Kekkosta, mutta se vallan monopoli, joka silloin oli luotu ja K-linjan osuus siinä – ja siihen oli elinkeinoelämä kytkeytynyt – piti purkaa. Ennen 1982 presidentinvaaleja vuodenvaihteessa keskustan johdosta peloteltiin, että polkupyörätkin sosialisoidaan, jos sosialisti tulee presidentiksi ja elinkeinoelmän pamput julkaisivat Koiviston vastaiset klausuulit, joissa peloteltiin sosialismilla, mikä oli historiallinen möhläys elinkeinoelämältä.

Koivisto oli Suomen ensimmäinen vasemmistolainen presidentti.

”Varmaankin Koiviston ja minun näkemykseni poikkesivat.”

Lipponen pitää hyvänä kysymyksenä sitä, mistä Koiviston vahva parlamentarismin painotus alun perin kumpusi.

– Sosialidemokraatithan perinteisesti, historiallisesti perustivat enemmistöparlamentarismiin ja eduskunnan vahvaan asemaan, myös suhteessa presidentti-instituutioon, hän pohtii.

– Onneksi Suomi ei mennyt sellaiseen presidentti-instituutioon kuin Baltian maissa, joissa luotiin autoritaarinen järjestelmä ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Baltian maissa presidenteillä oli sellaisia valtaoikeuksia, joita meillä ei missään tapauksessa olisi hyväksytty, esimerkiksi suora määräysvalta poliisivoimiin tai muutoin hallintoon.

Kekkosen kauden jäljiltä oli jäänyt vahva tarve vahvistaa eduskunnan asemaa. Näin Koivisto siis tekikin.

Tosin myöhemmin oman 1994 päättyneen presidenttikautensa jälkeen Koivisto katsoi myös, että presidentin valtaa riisuttiin sittemmin jo liikaakin. Eduskunta päätti antaa pääministerille johdon EU-asioissa.

– Varmaankin Koiviston ja minun näkemykseni poikkesivat. Hän olisi halunut säilyttää vahvemman aseman presidentillä kuin mikä oli lopputulos, pääministerinä vuodesta 1995 palvellut Lipponen toteaa.

Myös EU:n suhteen Koivisto eteni varovaisesti. Lipponen oli EU:n kannalla jo ennen Koivistoa ja myös perusteli tälle näkemyksiään.

– Hän ei pitänyt siitä. Silloin kun Koivisto päätöksen teki, että haetaan jäsenyyttä, ja pani prosessin liikkeelle, silloin niitä perusteluja hänellä jo oli. Olen sitä mieltä, että toimintani oli perusteltua, mutta niin oli myöskin Koiviston toiminta. Hänellä oli kaikki viisaus, missä tahdissa mennään, minun roolini puolestaan oli esitttää perustelut ja valmistaa mielipidettä kyllä-linjalle, Lipponen sanoo.

Koivisto on kertonut, että häntä jäi harmittamaan, että Suomen EY-jäsenyys toteutui vasta maaliskuun 1. päivän iltana, kun hän oli juuri päivällä luovuttanut tasavallan presidenttiyden Martti Ahtisaarelle.

”Minuahan pilkattiin, että seuraan Saksaa ja Kohlia.”

Myöhemmin Lipposen pääministerikausilla Koivisto oli kriittinen suhteessa Suomen EU-politiikkaan ja karsasti liiallista lännettymistä.

– Meidän piti käyttää se tilaisuus, joka tarjoutui jäsenyydessä mennä niin syvälle yhteistyöhön kuin voidaan, koska sillä tavoin me parhaiten omia etuja ajamme, Lipponen toteaa.

– Minuahan pilkattiin, että seuraan Saksaa ja Kohlia. Seuraavassa osassa muistelmiani kerron, mitä kaikkea sillä saatiin aikaan, että meillä oli läheiset suhteet Saksaan. En usko, että Koivisto tästä asiasta eri mieltä oli. Yksi hyvä syy tiiviiseen Saksa-yhteyteen oli, että Saksa kuitenkin ymmärsi Venäjää samaan tapaan kuin Suomi, monia muita maita paremmin.

Lipponen oli omalla pääministerikaudellaan vaikuttamassa myös Baltian maiden EU-jäsenyyteen johtaneiden neuvotteluiden liikkeellelähtöön. Viro tuli laajentumiskierroksella ensimmäiseen neuvotteluryhmään. Lipponen toteaa toimineensa Baltian maiden EU-jäsenyyden puolesta.

– Keskustelin tästä liittokansleri Helmut Kohlin kanssa kahden kesken ja sanoin, että emme voi jättää Baltian maita epävarmuuteen, ikään kuin limboon idän ja lännen väliin. Jos Viro on neuvotteluissa, silloin kaksi muutakin tietävät, että ne pääsevät jäseniksi. Ei ollut lainkaan itsestäänselvää, että Baltian maat tulisivat EU:hun, epäilyksiä oli Saksassakin.

Viro liittyi keskeisesti myös presidentti Koiviston presidenttiyteen 1990-luvun taitteessa. Vaikka Suomesta ohjattiin runsaasti taloudellista hyvää itsenäistymään pyrkivälle Virolle, virallisesti Gorbatshovin uudistuspolitiikkaa tukenut Koivisto pidätteli julkista tukeaan Viron itsenäistymiselle.

Lipponen pitää kohtuuttomana Koiviston arvostelua Viron itsenäistymisasiassa vallinneen herkän ulkopoliittisen tilanteen vuoksi.

– Baltian maat ovat olleet joissakin vaiheissa hyvin herkkiä reagoimaan, ylireagoimaan asioihin. Minäkin jouduin sen kokemaan, kun Latvia ja Liettua Ruotsin säestyksellä protestoivat sitä vastaan, että he eivät päässeet EU-neuvotteluissa ensimmäiseen neuvotteluryhmään.

– Kun vain viisi maata valittiin, ei siihen millään olisi mahtunut kolmea Baltian maata. Viro osallistuminen ryhmään oli jo takuu siitä, että Venäjä-kortilla ei pelata.

– Tänä päivänä luulen, että ymmärretään myös, että Koivisto halusi omassa Viron kysymyksessään tiettyä jatkuvuutta ja hänelle Venäjän sisäinen vakaus oli kysymys, jonka hän katsoi, että jos se pettää, seuraukset voivat olla vakavat.

Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20.8.1991. Baltian maista tuli EU:n jäseniä vuonna 2004.

”Se on kyllä todellista jälkiviisautta.”

Lipponen oli kahden hallituksensa pääministeri vuosina 1995–2003. Koivisto ja hän tapasivat silloin tällöin. Ulkopolitiikasta saattoi tulla pääministerille palautetta.

– Olihan hän kriittinen, mutta minä noudatin kyllä jatkuvuutta ja Suomen pitkäaikaista linjaa muun muassa siinä suhteessa, että torjuin Yhdysvaltojen ehdotuksen siitä, että me ryhtyisimme Itämeren aluuella ikään kuin takuuvaltioksi sotilaallisesti Baltian maille.

Kyseisen esityksen teki silloinen USA:n varaulkoministeri Strobe Talbott, kun Lipponen oli tapaamassa Washingtonissa USA:n varapresidenttiä Al Gorea.

Mauno Koivisto on aina ollut Suomen Nato-jäsenyyttä vastaan.

Lipponen palaa myös oman pääministerikautensa vuosiin ennen 2000-luvun taitetta. Suomi oli juuri tullut EU:n jäseneksi, EMU- ja eurokysymys olivat ratkottavana ja maassa vallitsi erittäin vaikea taloustilanne.

– Kun tänä päivänä monet ovat sitä mieltä, että Suomen olisi pitänyt silloin lähteä liittymään Natoon, se on kyllä todellista jälkiviisautta. Siihen kaikkieen vielä Nato-jäsenyys kuormaan, niin se olisi puhtaasti poliittisestikin ollut aivan mahdoton ajatus.

– Jotkut näkevät, että siinä oli ikkuna, kun Venäjä oli heikko. Olisi ollut virhe ajatella, että siinä olisimme ryhtyneet operoimaan. Meidän piti huolehtia, että EU:n ja Venäjän välille rakennetaan mahdollisimman hyvät suhteet, siinä me teimme töitä. Asiat olivat tärkeysjärjestyksessä niin kuin pitikin. Naton jäsenyyden hakeminen ei kertakaikkiaan olisi mahtunut siihen tilanteeseen. Jokainen, joka on politiikassa vähääkään ollut, ymmärtää, kuinka paljon haastetta voi kerralla ottaa.

– En todellakaan ollutkaan sitä mieltä, että meidän olisi pitänyt lähteä aivan uuteen turvallisuuspoliittiseen asentoon. Kysyin kyllä, mitä vikaa Natossa, mutta se oli tarkoitettu meidän ulkopoliittisille besserwissereillemme, joille värin tunnustaminen oli tärkeämpää kuin perustelut.

Lipponen summaa asioiden menneen lopulta hyvin. Baltian maat liittyivät Natoon vuonna 2009.

– Presidentti Halonen lausui selkeästi, että se vakautti Itämeren tilannetta. Siinä mielessä asiat menivät meidän Suomen näkökulmasta oikealla tavalla.

”Ei ollut oikeastaan hidas.”

Paavo Lipponen katsoo saaneensa Mauno Koiviston sihteerinä korvaamatonta oppia omalle pääministerinuralleen.

– Koivisto antoi mallin. Minusta ei olisi varmaan tullutkaan kansanedustajaa ja pääministeriä ilman Koiviston koulua. En unohda myöskään Kalevi Sorsan roolia, mutta Koiviston hallituksen aikana pääsin sisälle.

– Koivistolta opin ennen kaikkea sen, että pitää keskittyä oleellisiin asioihin.

Kuten Koivisto, myös Lipponen antoi hallituksissaan ministereille tilaa toimia itsenäisesti. Niin hän kuin Koivisto olivat myös aina valmiita keskustelemaan ministereitten kanssa.

Koivistoa on sanottu fundeeraajaksi. Paavo Lipponen taasen sanoi aikanaan: ”Voin olla hidaspuheinen, mutta niin oli Mooseskin”.

– Tietyllä tavalla tietysti, minua pidettiin hitaana. Koivisto ei ollut oikeastaan hidas.

Juha Sipilä: Iskut osuivat kenttään

Kuva: lehtikuva/merkku ulander
Pääministeri Juha Sipilä ja puolisonsa saapuivat siunaustilaisuuteen.

Pääministeri Juha Sipilän mukaan Mauno Koiviston kädenjälki näkyy yhä, Hän puhui siunauksen jälkeen Säätytalon tilaisuudessa.

– Vaikka Mauno Koiviston presidenttikausi päättyi jo 23 vuotta sitten, hänen kädenjälkensä näkyy vahvana tämän päivän yhteiskunnallisessa elämässä.

– Ulkopolitiikan johtajana hän luotsasi Suomen varmalla kädellä kylmän sodan maailmasta Euroopan unioniin.

– Sisäpolitiikassa hän edisti vakautta ja kehitystä kohti aitoa parlamentarismia. Hänen presidenttikaudellaan järjestettiin kolmet eduskuntavaalit, joiden jälkeen Koiviston nimittämät hallitukset istuivat koko vaalikauden. Tämä käytäntö on vakiintunut osaksi suomalaista parlamentarismia.

– Kuulun poliitikkona eri polveen kuin Mauno Koivisto, joten jätän muistosanoihin tavallisesti kuuluvan luonnearvion piirtämisen hänet lähemmin tunteneille. Totean vain, että Koiviston kirjoittamat kirjat, hänen antamansa haastattelut ja muut julkiset esiintymiset sekä hänet kohdanneiden ihmisten kokemukset todistavat kaikki yhtäpitävästi, että Koivisto oli paitsi korkeasti oppinut myös sivistynyt ihminen sanan syvimmässä tarkoituksessa. Hän oli uskollinen omaksumilleen arvoille. Kodin hengellinen perintö kantoi läpi elämän.

– Minulle Koivisto oli ainutlaatuinen yhdistelmä talouden ammattilaista ja ulkopolitiikan osaajaa.

Näen edelleen silmissäni ne uutiskuvat lentopallon pelaamisesta, missä joukkueen keski-ikä oli niin korkea, että hirvitti. Silti passit osuivat kohdalleen ja iskut kenttään.

Lännen Median kysely: Touko Aalto seurannee Ville Niinistöä

Kuva: Lehtikuva/Seppo Samuli
Jyväskyläläinen Touko Aalto on suosituin ehdokas vihreiden puheenjohtajaksi.

Touko Aalto seurannee Ville Niinistöä vihreiden puheenjohtajana, käy ilmi Lännen Median kyselystä.

Kyselyn mukaan Aalto voittaa Emma Karin siirtoäänivaalissa prosentein 59–41. Aallon suosio on kuitenkin laimeaa Helsingissä ja Uudellamaalla, mikä lisää Karin mahdollisuuksia.

Kyselyssä Aallon nimeää ykkössuosikikseen 32,0 prosenttia vihreistä (83 vastaajaa) ja Karin 29,3 prosenttia (76).
Maria Ohisalo ja Krista Mikkonen saavat kummatkin 15 prosentin kannatuksen. Ensimmäisenä kyselyn mukaan putoaa vähiten ääniä saanut ehdokas Mika Flöjt ja toisena Olli-Poika Parviainen.

Lännen Median kyselyyn vastasi 259 vihreää vaikuttajaa eri puolilta Suomea. Vihreät valitsee puheenjohtajansa jäsenäänestyksellä. Tulos kerrotaan puoluekokouksessa kesäkuussa.

Puheenjohtaja valitaan siirtoäänivaalilla eli jokainen vihreiden jäsen saa merkitä vaalilippuunsa paremmuusjärjestykseen kaikki kuusi ehdokasta, mutta halutessaan voi äänestää vain yhtä ehdokasta. Ensimmäisenä pudonnutta ehdokasta äänestäneiden lipuista katsotaan kakkossuosikit, jotka saavat hyväkseen uusia ääniä seuraavan kierroksen ääntenlaskennassa. Joka kierroksella putoaa vähiten ääniä saanut ehdokas.

Vaali ratkeaa vasta, kun joku saa yli 50 prosenttia äänistä.

”Suomi ei ole kenenkään omistama” – Nasima Razmyar ihailee suomalaista sisua

Kuva: Jari Soini

Lapsesta asti kansanedustaja Nasima Razmyaria (sd.) on innostanut ajatus ”jos teet hyviä asioita, ne ehkä kohtaavat sinua”. Razmyarista hienointa suomalaisissa on teeskentelemättömyys. Ihmiset ovat sitä, mitä ovat eivätkä esitä muuta. Hän ihailee, miten suomalaiset ovat rakentaneet yhteiskuntaa.

– Ihmettelin, mistä nämä lihakset tulevat, ja kuka tätä kaikkea rakentaa ja tekee? Täällä on hyvällä tavalla sisua ja periksiantamattomuutta, hän kiittelee.

”Suomi on vain suomalaisille” ajatukset ärsyttävät. Razmyarin mielestä tärkeintä on se, etteivät ovet ole kotoutuville lukittuna. Hänen oma isänsä vaikutti Afganistanin varapääministerinäkin, mutta ei työllistynyt Suomessa. Razmyar tietää, miten paljon isällä olisi ollut annettavaa suomalaiselle yhteiskunnalle. Hän ei vaan saanut mahdollisuutta.

– Suomalaisuus voi merkitä eri ihmisille eri asioita, eivätkä ne ole sen vähempiarvoisia. Suomen ei pitäisi olla vain jonkun rakentama ja joillekin tarkoitettu. Suomi ei ole kenenkään omistama.

Tärkeintä on, että jokainen pysyisi mukana kelkassa.

Hänestä paras tapa kotoutua on päästä tekemään ja osallistumaan toimintaan, jonka itse kokee tärkeäksi. On olennaista, etteivät nuoret kasva kiinni vihakulttuuriin.

Razmyar on vasta valittu SDP:n kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan ehdokkaaksi Helsingin apulaispormestarin tehtävään. Hän halusi hakea sitä voidakseen vaikuttaa asioihin nykyistä enemmän ja nopeammin. Nämä toimialat tuntuvat omalta, koska hän on omassa työssään nähnyt, miten nuorten syrjäytymistä voi estää, ja miten kulttuurin kautta voi kehittää osallisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Nasima Razmyarista Helsingin tulisi olla yhtä hyvä paikka turvapaikanhakijalle kuin ikänsä Helsingissä asuneelle vanhukselle. Hän näkee kulttuuria joka puolella. Se voi yhtä hyvin olla katutaidetta, oopperaa kuin vaikkapa kirjastokäynti.

– Tärkeintä on, että jokainen pysyisi mukana kelkassa, ja Helsinki antaisi mahdollisuuksia eikä veisi niitä pois.

Kolmipäiväinen postinkanto liikahti eteenpäin eduskunnassa

Kuva: LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kolmipäiväinen postinjakelu liikahti keskiviikkona eteenpäin, kun eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta hyväksyi mietinnön postilain muuttamisesta.

Hallituksen lakiesityksen mukaan kirjeposti voidaan tulevaisuudessa jakaa vain kolmena päivänä viikossa alueilla, joilla on sanomalehtien varhaisjakelu.

Jakelu jatkuisi kuitenkin viisipäiväisenä alueilla, joilla ei ole lehtien varhaisjakelua. Tämä mahdollistaisi sanomalehtien viisipäiväisen jakelun nykyiseen tapaan myös haja-asutusalueilla.

Liikenne- ja viestintävaliokunnassa istuvat neljä oppositiopuolueiden kansanedustajaa olivat lakiehdotuksen hylkäämisen kannalla. Heidän mielestään lakiehdotus asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan asuinpaikan perusteella postilähetysten jakelussa.

Keskustelua aiheesta

Jos Halla-aho valitaan, lähteekö PS tai kaatuuko hallitus – Pekkarinen edellyttäisi kannanmuutosta

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari

Hallituspuolue perussuomalaiset valitsee uuden puheenjohtajan runsaan kahden viikon kuluttua Jyväskylän puoluekokouksessaan. Puoluejohdon suosikiksi nostettu ja ministeriksikin keväällä kohonnut Sampo Terho on kyselyissä menettänyt dramaattisesti kannatustaan puheenjohtajakisan toiselle kärkiehdokkaalle europarlamentaarikko Jussi Halla-aholle.

Viimeisimmän toukokuun 17. päivä julkaistun Taloustutkimuksen mittauksen mukaan Halla-ahoa kannattaa perussuomalaisten jäsenistä 40 prosenttia ja Terhoa 26 prosenttia.

Erityisesti hallituspuolue kokoomuksen edustajien, ainakin Jan Vapaavuoren kannanottojen mukaan puoluejohtaja Halla-aho olisi askel kohti hallituskriisiä.

Kokoomuksen sisällä kysymys Halla-aho hiertää osaa kansanedustajista. Toiset suhtautuvat hänen mahdolliseen puheenjohtajuuteensa pragmaattisemmin. Konkarikansanedustaja Ilkka Kanerva tunnustaa tilanteen poikkeuksellisuuden.

– Seuraamme vaalia suurella mielenkiinnolla. On selvää, että se on merkittävä momentum, johon sisältyy paljon julkista huomioarvoa ja näin ollen tietysti sitä myöskin totta kai kumppanipuolueet seuraavat silmä tarkkana.

Kanerva tyytyy tässä vaiheessa seurailemaan tilannetta eikä halua julkisesti pohtia mitä Halla-ahon valinnasta seuraisi.

– Harva sitä on halukas hirttosilmukkaa kaulansa ympärille itse pistämään ja tässä olisi siitä kysymys, jos lähtisi spekuleeraamaan tällä.

Hän ei myöskään kerro omaa puheenjohtajasuosikkiaan, koska ei ole varma olisiko kertomisesta suosikille hyötyä vai haittaa.

Jos koko porukka jatkaa ja hän lähtee Brysseliin, niin ei siitä sitten suurta ongelmaa ole.

Toinen kokoomuksen pitkän linjan kansanedustaja Pertti Salolainen ei pidä näiltä osin kynttiläänsä vakan alla.

– Rehellisesti sanottuna toivomus on tietysti, että Terho valittaisiin. Se on varmasti yleinen toivomus, mutta mistään puolueen linjasta ei voi puhua. Semmoista ei ole olemassa, Salolainen sanoo.

Saloinen antaa ymmärtää, että jos Halla-aho valittaisiin puheenjohtajaksi, mutta hän lähtisi Brysseliin ja puolueen nykyisen ministerit jatkaisivat, tilanne saattaisi säilyä nykyisellään.

– Jos koko porukka jatkaa ja hän lähtee Brysseliin, niin ei siitä sitten suurta ongelmaa ole.

Me ei todellakaan olla pohdittu sitä.

Tarkoitatko, että sitten hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa voitaisiin jatkaa?

– En minä tarkoita mitään, kun sanon, että meillä ei ole mitään linjaa. Me ei olla päätetty tätä asiaa millään tavalla mihinkään suuntaan. Katsotaan ensi mitä siellä tapahtuu.

Totta kai te olette pohtineet sitä, kun puoluekokoukseen on kaksi ja puoli viikkoa?

– Ei olla, ei olla pohdittu. Me ei todellakaan olla pohdittu sitä.

Salolainen kuitenkin myöntää perussuomalaisten puheenjohtajavaalin nousevan esiin käytävä- ja kuppilakeskusteluissa. Myös Jaana Laitinen-Pesola (kok.) sanoo, ettei kokoomuksessa ole hänen tietojensa mukaan virallisesti puitu puheenjohtajavaalin vaikutusta hallitusyhteistyöhön. Hänen oman näkemyksensä mukaan Halla-ahon valinta toisi mukanaan vaikeuksia.

– Minun henkilökohtainen näkemykseni on se, että voi olla vaikeata linjauksissa, jos ne ovat niin kriittisiä mitä ulostulot tähän mennessä ovat olleet.

Kokoomuksen sisäministeri Paula Risikko on pitänyt mahdollisena hallitusyhteistyön jatkamista myös Halla-ahon johtaman perussuomalaisten kanssa. Risikon mielestä ratkaisevaa on hallitusohjelmasta kiinni pitäminen. Kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.) vaikuttaisi olevan mielipiteiltään hieman samoilla linjoilla.

– Katsotaan ensin, millä moodilla perussuomalaiset tulevat puoluekokouksesta ulos, mitään ei pidä lyödä lukkoon etukäteen. Tosi tärkeätä on se, pidän jo tässä hallitusyhteistyössä siitä kiinni, että meillä on yhtenäiset sävelet, kun puhutaan Eurooppa-politiikasta ja ulkopolitiikasta. Ne ovat tärkeitä asioita, niistä emme todellakaan halua lipsua, oli ratkaisu sitten mikä tahansa.

Mahdolliseen hallituskriisiin on julkisessa pohdinnassa ja eduskunnan käytäväpuheissa esitelty useammanlaisia ratkaisuja.

Keskusten ja kokoomuksen marraskuussa 2015 käymän sote-riidan tuoksinassa arveltiin, että kokoomuksen tilalle olisi hallituksen hajotessa noussut KD ja RKP. Tuolloin Sipilän ei tarvinnut kävellä presidentin luokse vaan keskusta ja kokoomus sopivat riitansa. KD ja RKP ovat käytäväpuheiden perusteella edelleen mahdolliset hallituskumppanit, mikäli Halla-ahon valinta kaataisi hallituksen.

Toinen vaihtoehto olisi uudet eduskuntavaalit. Ne varmaankin sopisivat kannatuksensa melko hyvin pitäneelle kokoomukselle paremmin kuin gallupeissa vajonneelle pääministeripuolue keskustalle.

Pekkarinen edellyttäisi Halla-aholta kannanmuutosta.

Eduskunnan varapuhemies, pitkäaikainen keskustapoliitikko Mauri Pekkarinen haluaa tehdä täysin selväksi, ettei hän missään tapauksessa lähde sanomaan kenestä pitäisi tulla perussuomalaisten uusi puheenjohtaja.

– Minusta se ei sovi toisen puolueen edustajalle.

Jos Halla-ahosta tulee puheenjohtaja, millainen asetelma se hallituksen kannalta on?

– Minusta kaikki on mahdollista. Hallitus voi jatkaa tai hallitus ei voi jatkaa. Jos Halla-aho muuttaa puheensa ja uhkauksensa tai jos se mitä hän on sanonut toteutuu, niin sehän on tietysti sitten tosi iso riski hallituksen pystyssä pysymiselle. Mutta jos hän tarkistaa kantansa ja ottaa realiteetit vahvasti käsiinsä, muuttaa asentoaan, se on tietysti toinen asia.

Pekkarinen ei avaa tarkemmin mihin Halla-ahon lausuntoihin hän viittaa. Kannanmuutosta hän Halla-aholta kuitenkin odottaisi, jos pöydällä olisi hallitusyhteistyön jatkuminen.

Nyt mentiin jo pääministerin rooteliin.

– Se on välttämätön ehto varmaan sille, että hallitusyhteistyö voi jatkua, mutta ei riittävä ehto. Riittävä ehto tulee vasta sitten, että muut luottavat siihen, että se mitä hän valinnan jälkeen sanoo on totta, eikä se, mitä hän sanoo ennen valintaa. Uskon, että hallitus luottaa miehen sanaan. Se edellyttää, että muut luottavat. Jos on kerran miehen vahva sana, niin silloin se onnistuu.

Pekkarinen ei halua arvioida miten keskustassa ja kokoomuksessa mahdollisesti suhtauduttaisiin, jos Halla-aho muuttaisi kantojaan lähemmäs hallituksen linjaa.

– Nyt mentiin jo pääministerin rooteliin. Minulla on oma käsitys siitä, mutta tuossa minä olen tarkkana, että en käy arvioimaan sitä, mikä on pääministerin rootelissa oleva juttu. Minulla on kyllä siitä oma näkemys, mutta en käy sitä arvioimaan.

Keskusta perui keskiviikolle kaavaillut alkoholipoliittiset rauhanneuvottelut, joissa sen oli määrä keskustella uudestaan vuosi sitten kokoomuksen kanssa tehdystä sopimuksesta. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan keskustaa hiertää nyt uudelleen ajatus nelosoluen ja limuviinojen myymisestä ruokakaupoissa. Eduskunnassa keskustan äkkikäännöstä luetaan myös perussuomalaisten puheenjohtajavaaliin liittyvänä ratkaisuna.

Yksi mahdollinen perussuomalaiset korvaava hallituskumppani olisi RKP:n ohella tiukasta alkoholilainmuutosta vastustava KD. Kaikkonen ei nnostu tulkinnasta, jonka mukaan keskusta siirtäisi alkoholilakia KD:n mahdollisen hallitukseentulon vuoksi.

– Siitä ei ole kysymys. Ei.

Ei missään tapauksessa?

– Ei, ei, ei vaan sisällöstä.

Tämähän oli valmiiksi neuvoteltu paketti?

– Meillä on osa ryhmästä, joka äänesti aikanaan tätä pakettia vastaan. Tämä on sen verran iso kysymys, että täytyy vielä jatkaa keskustelua.

Nyt se on palannut vainoamaan?

– No alkoholi on haastava kysymys. Monella suomalaisella ei ole ongelmia sen kanssa, mutta valitettavan monella on. Tietysti nämä kansanterveydelliset kysymykset on tässä sellaisia mitkä osaa eduskuntaryhmää huolettaa. Osa on kyllä valmis etenemään tässä aiemmin linjatulla tavalla.

KD:n ei pidä lähteä hallitukseen tällaisessa tilanteessa.

KD:n entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen kertoo henkilökohtaisena mielipiteenään, ettei puolueen tulisi suostua hallitukseen, jos hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa päättyy.

– Minun mielestäni se tarkoittaisi ilman muuta uusia vaaleja. KD:n ei pidä lähteä hallitukseen tällaisessa tilanteessa. Hallitus on työskennellyt jo yli puolet kaudestaan omalla pohjallaan ja poliittinen tilanne on sillä tavalla elänyt ja muuttunut, että demokratian kannalta uudet vaalit olisivat silloin se ainoa tie hallituksen muodostamiseen, jos tämä hallitus kaatuu. Se olisi minun mielestäni väärin yrittää jonkinlaista keplottelua siinä.

KD:n Sari Essayah on puheenjohtajana huomattavasti varoivaisempi sanoissaan. Hän myöntää kuitenkin jännittävänsä Jyväskylän puoluekokousta.

– Kädet suorastaan hikoilevat, eikö, Essayah nauraa.

Miten KD:ssa on nyt pohdittu sitä, että jos kutsu käy hallitukseen?

– Me emme ole spekuloineet edelleenkään asialla. Useammalta taholta olemme kuulleet sen, että perussuomalaiset päättävät itse puheenjohtajastaan ja hallitusohjelmaa noudatetaan ja hallitusohjelman mukaan edetään niin ei ole mitään syytä spekuloida asialla.

Tietenkin me olemme tyytyväisiä, jos alkoholilakiuudistus tuon muotoisena kaatuu.

Venkoileeko keskusta teidän ja mahdollisen hallitusyhteistyön takia alkoholilainsäädännöllä?

– Tätä pitää kysyä keskustalaisilta, mitä ne venkoilevat, mutta tietenkin me olemme tyytyväisiä, jos alkoholilakiuudistus tuon muotoisena kaatuu. Ehdottomasti sitä tuemme vaikka oppositiosta käsin, siinä ei ole raja-aitaa.

Onko tullut hallituspuolueista yhteydenottoja?

– Ei ole tullut. Kyllä minulla puhelin on auki 24h ihan kaikkia yhteydenottoja varten.

RKP:n Eva Biaudet spekuloi, että jokainen puolue haluaisi lähtökohtaisesti olla mukana hallitusyhteistyössä. Hän lähtisi itse liikkeelle hallitusohjelmasta.

– Täytyy lähteä myös ohjelmasta eikä voi vain olla siitä kiinni, että yksi puolue lähtee ja sitten se ohjelma jää. Minä näen kyllä, että se pitää olla laajempi keskustelu ohjelmasta eikä myöskään ole kysymys vaan mistään pienestä budjettisummasta johonkin kohteeseen tai muuhun.

Puheita Vaasan laajan päivystyksen sairaalasta RKP:n kynnyskysymyksenä, Biaudet kuittaa stereotypiana. Hallitus on luopumassa Vaasan laajasta päivystyksestä sote-uudistuksen myötä. RKP on vastustanut muutosta äänekkäästi.

– Se ei ole minun käsitykseni meidän puolueesta. Meillä on ehkä se ongelma, että olemme joissakin asioissa niin hirveän kaukana hallituksen ajatusmaailmasta. Se liittyy yhdenvertaisuuteen, vähemmistöjen suojaan ja maahanmuuttopolitiikkaan ja siihen, että meidän mielestämme koulutusleikkaukset ovat olleet epäviisaita.

Onko Sipilä soittanut?

– Ei, enkä minä tietäisi välttämättä, jos olisi. En tiedä mistään sellaisesta. Kyllä varmaan eri ihmisten välillä on käyty epävirallista keskustelua, ihmisethän spekuloivat. Kyllähän poliitikotkin keskenään istuvat kahvipöydässä ja miettivät näitä.

Mutta siis periaatteessa teidän puolueellanne olisi valmius neuvotella?

– Olisi tyhmä sanoa, että ei neuvotella, mutta onhan se tosi hankala tulla näin keskellä sisään varsinkin, kun on pieni puolue. Sehän riippuu ihan hallituksen valmiudesta käydä uudelleen hallitusohjelmakeskusteluita. Toisaalta, tämä nyt on ihan spekulaatiota. Voisin kuvitella, että myöskin kokoomus ja keskusta ehkä haluaisivat käydä uudestaan sen ohjelmakeskustelun, koska miksi yhden suuren puolueen lähtö ei jättäisi mitään muutoksia linjoihin. Jatkettaisiin ikään kuin samalla ohjelmalla, sekin tuntuu hassulta, tai hullulta.

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson korostaa, ettei kukaan tiedä tässä vaiheessa mitä runsaan parin viikon päästä tapahtuu.

Onko teihin oltu yhteydessä?

– Ei ole oltu yhteydessä.

Ei ole ollut edes alustavia keskusteluja?

– Ei

Oletteko itse keskustelleet tästä RKP:ssa?

– No politiikassahan pitää aina olla varautunut kaikkeen mahdolliseen. Sen verran pitää olla kartalla, mutta mitään keskusteluja ei ole käyty. Me katsomme nyt mitä hallitus tekee ja seurataan tilannetta. Ihan hyvällä mielellä. Eihän tässä mitään.

Olisitteko yllättyneitä, jos kokoomus jatkaisi hallitusyhteistyötä vaikka Halla-aho valittaisiin?

– Sehän on kokoomuksesta itsestään kiinni, että missä arvomaailmassa haluavat esiintyä ja onko se sitten niin, että sillä ei ole väliä. Tämä on heidän sisäinen asiansa, mitä heidän pitää itse sisäisesti pohtia.

Minä en puutu pitkällä tikullakaan heidän valintoihinsa.

– Kyllähän se kertoo jotakin, että Jan Vapaavuori tässä ennen kuntavaaleja oli aika selkeä omassa näkemyksessään. Toki hän ei ole eduskuntaryhmän jäsen enää, mutta entinen ministeri ja korkean tason kokoomusvaikuttaja. Kyllähän se nyt jotakin viestii.

Kokoomukselle yksi, ehkä silti epätodennäköinen mahdollisuus olisi kaataa hallitus vasta syksyllä, kun sote- ja maakuntalainsäädäntö on saatu maaliin, ja pitää eduskuntavaalit yhtäaikaa maakunta- ja presidentinvaalien kanssa. Vaalien yhtäaikaiselle järjestämiselle ei ole laillista estettä. Todennäköisempää olisi kenties kuitenkin uusien hallituskumppaneiden mukaan ottaminen Halla-ahon johtamien perussuomalaisten tilalle.

Aihe on ymmärrettävästi hallituspuolueissa hyvin herkkä. Myös kokoomuksen tuore oikeusministeri Antti Häkkänen sanoutuu irti julkisesta pohdinnasta.

– Minä en puutu pitkällä tikullakaan heidän valintoihinsa. Sen jälkeen, kun he tulevat uuden johtajan kanssa varmasti jossain määrin uudessa asennossa ja ehkä joittenkin tavoitteiden tai muiden kanssa, sitten käydään varmaan jonkinlainen pohjakeskustelu ja sitten hallituspuolueet arvioivat, mikä on homman jatko.

Simo Alastalo, Johannes Ijäs

Keskustelua aiheesta