Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ymmärtääkö hallitus energia-alan tulevaisuutta?” – SDP:n kansanedustajat epäileväisiä

Syöttötariffilla tuetun tuulivoiman määrä kasvaa Suomessa voimakkaasti. SDP:n Paatero ja Skinnari korostavat, että samalla tarvitaan säädettävissä olevaa tuotantoa eli säätövoimaa.

SDP:n kansanedustajat Ville Skinnari ja Sirpa Paatero jättivät kirjallisen kysymyksen hallituksen energiapäätösten kestävyydestä tulevaisuudessa.

Skinnari ja Paatero ovat huolissaan säätövoiman toteuttamisesta Suomessa. Suomessa on noin arviolta 300 megawatin tarve säätövoimalle. Samaan aikaan käytöstä poistuu vanhentuvaa kapasiteettia. Tulevaisuudessa säätövoiman tarve vain kasvaa.

– Miten hallitus aikoo nyt toteuttaa tämän tarpeen huomioiden ilmastotavoitteet sekä mahdolliset häiriötilanteet, kansanedustajat kysyvät.

Tulevaisuudessa säätövoiman tarve vain kasvaa.

Suomen vanheneva lämpövoimalaitoskanta perustuu pääasiassa fossiilisiin polttoaineisiin. Paateron ja Skinnarin mielestä se lisää epävarmuutta, saadaanko säätövoimaa kohtuullisin kustannuksin.

– Hallitus puhuu uusiutuvien energiamuotojen tärkeydestä, mutta samaan aikaan omilla ratkaisuillaan lukitsee tiettyjen tuotantomuotojen uuden kapasiteetin rakentamisen. Näin hallitus jättää vastaamatta pääkysymyksen eli miten Suomessa säätövoimaa tuotetaan tulevaisuudessa, he painottavat.

Skinnari ja Paatero muistuttavat, että Suomessa on energiantuotannossa luotettu monipuoliseen energiantuotantoon. Siitä on edelliseltä kaudelta parlamentaarisesti tehdyt linjaukset.

Lisää aiheesta

– Nyt syöttötariffilla tuetun tuulivoiman määrä kasvaa Suomessa voimakkaasti, mutta samalla tarvitaan säädettävissä olevaa tuotantoa eli säätövoimaa. Säätövoimalla varaudutaan myös mahdollisiin häiriötilanteisiin, he huomauttavat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE