Yhteistyöryhmä haluaa muun muassa selvittää muoviveron käyttöönottoa kertakäyttömuovien vähentämiseksi ja korvaavien ratkaisujen vauhdittamiseksi.

Myös taloudellisella ohjauksella voidaan pyrkiä vaikuttamaan muovien käyttöön. Ohjauskeinoja olisivat muun muassa tuottajavastuujärjestelmät, kierrätysmateriaalien sekoitevelvoitteet sekä tuotteiden hinnoittelu erilaisten panttien, maksujen tai veron avulla.

Ministeri Kimmo Tiilikainen, mistä päästä verotusta pitäisi lähteä kehittämään?

Tiilikaisen mukaan Sipilän hallitus ainoastaan selvittää muoviveroa.

– Koska Suomessa on muovivero, tulevalla hallituskaudellako?

– En tiedä, onko se koskaan, mutta selvitystyö tehdään sen takia, että sitten varmasti tuleva hallitus voi ottaa siihen kantaa.

Sitä, voisiko uusiomuovit säätää pakollisiksi joihinkin tuoteryhmiin eli kysymystä kierrätysmuovin sekoitevelvoitteesta Tiilikainen sanoo pitävänsä mielenkiintoisena ajatuksena.

– Jotta voitaisiin ajatella, että laajasti tuotteisiin tulisi sekoitevelvoite, se edellyttäisi, että kierrätysmuovi on yhtä korkealaatuista kuin ensi kertaa tuotettu muovi. Silloin täytyy mennä kemiallisen kierrätyksen puolelle. Siinä on todella paljon kehitystyötä tehtävänä, mutta näitä erilaisia vapaaehtoisia toimia, joilla kierrätysmuovien käyttöä lisätään, varmasti tarvitaan. Niitä voidaan ottaa nopeasti käyttöön.

Muovitiekartan mukaan mekaaninen kierrätys soveltuu parhaiten likaantumattomalle ja hyväkuntoiselle muovijätteelle. Sen sijaan kemiallisesti voitaisiin kierrättää ja käsitellä suuri osa huonolaatuisesta muovista. Kemiallisilla menetelmillä jätemuovista voitaisiin valmistaa uusien kemikaalien ja muoviraaka-aineiden lähtöaineita.

Muovitiekartassa kehotetaan arvioimaan kemiallisen kierrätyksen soveltuvuutta ja vaikutuksia Suomessa. Selvitysten perusteella pitäisi toteutetaan 1–2 täysimittaista muovijalostamoa sekä kemiallisen kierrätyksen yksikkö tai yksikköjä.

Koska muovilaadut ovat niin erilaisia, niiden kirjosta on vaikeata pystyä tehokkaasti erottelemaan eri muovilaatuja.

– Kemiallisessa kierrätyksessä tätä pystyttäisiin tekemään eli tavallaan pilkkomaan muovimassa takaisin molekyyli- tai polymeeritasolle. Sen takia kemiallisen kierrätyksen kehittäminen kiinnostaa, Tiilikainen sanoo.

Kansalaisaloite kosmetiikan mikromuovien kieltämiseksi lailla on ylittänyt 50 000 rajan eli se ansaitsee eduskuntakäsittelyn. Tiilikaisen mukaan tehokkainta olisi, että kosmetiikan mikromuovikiellossa toimittaisiin EU-tasolla.

– Taitaa olla, että käy niin, että alan toimijat toimivat nopeammin kuin lainsäädäntö. Eli nythän on menossa se, että kosmetiikkavalmistajat yksi toisensa jälkeen kertovat luopuvansa mikromuovien käytöstä. Asian nouseminen julkiseen keskusteluun todennäköisesti sysää asian liikkeelle nopeammin kuin lainsäädäntö ehtii mukaan.

Keskisuomalainen uutisoi hiljattain, että panttipullojärjestelmä saattaa laajeta myös osaan tiiviste- ja täysmehupakkauksista. Panttijärjestelmään voi nyt liittää mukaan vain juomapakkausveron alaisia tuotteita.

Kimmo Tiilikainen toteaa, että Suomessa panttijärjestelmä pelaa hyvin ja korkealla kierrätysasteella.

– Siihen voi tietysti uusiakin tuotteita liittyä. Kyllä siellä vielä kaupan hyllyissä näkyy niitä nestemehupulloja ja muita, jotka eivät järjestelmään kuulu. Se on tietysti toivottavaa, että päästäisiin vieläkin korkeampaan prosenttiin.

Tiilikaisen mukaan suomalaista panttijärjestelmää pitää myös markkinoida muihin EU-maihin.

– Moni (ympäristöministeri)kollega on ollut kiinnostunut, miten tämä toimii. Tietysti sitä kotimaistakin kattavuutta voidaan lisätä, mutta huomattavasti suuremmat hyödyt on siitä, jos pystytään panttijärjestelmää viemään ja edistämään kautta Euroopan.

Muovitiekartassa puhutaan myös muovin korvaamisesta biopohjaisilla raaka-aineilla. Ongelmana saattaa olla se, että niiden käyttö vastaavasti lyö korville ilmastomuutosta vähentäessään hiilinieluja.

– Siinäpä se. Ei ole helppoa olla kuluttaja, jos vaikka miettii, mitä sitä päällensä laittaa. Jos laitat puuvillapaidan, silloin maailman vesivarat hupenevat ja puuvilla kilpailee ruoantuotannon kanssa peltoalasta. Jos panet keinokuitua, tuotat fossiilisia päästöjä ja mikromuoveja pesuvesiin. Kun kehitetään puukuituisia tuotteita, ensiksi joudutaan tekemään selluloosaa, josta voi puupohjaisia tekstiilikuituja tehdä, Tiilikainen pohtii.

Iso huolenaihe ja samalla vauhdittaja muovitiekartan laatimisessa ovat olleet uutiset valtamerien jättimäisistä muovipyörteistä. Kuitenkin myös suomalaisia vesistöjä ja niiden mikromuovipitoisuuksia on tähän asti tutkittu vähän. Kun Itä-Suomen yliopisto tutki Kallavettä, mikromuovin määrä yllätti.

Kuinka huolissaan olette tästä ja pitäisikö myös suomalaiseen vesistötutkimukseen satsata enemmän?

– On hyvä, että vesien tilan seurannassa myös katsottaisiin esimerkiksi mikromuovikysymystä. Tietysti Suomen vesien, Itämeren tai sisävesien tilanne on näkyvän roskan suhteen aivan eri maailmasta (verrattuna valtameriin). Mutta mikromuovikysymys on sellainen, että siitä tiedämme liian vähän.

Pitäisikö tutkimusmäärärahoja esimerkiksi Suomen ympäristökeskukselle lisätä? Esimerkiksi Kallaveden näytteet olivat aika yllättäviä?

– Ne olivat yllättäviä. En tiedä, onko se määrärahakysymys vaan pikemminkin ei ole tullut aikaisemmin edes ajateltua ja mieleen, että näitäkin asioita täytyisi selvittää. Kun vesien tilan seurantaa tehdään ja näytteitä otetaan, tämä on yksi mielenkiintoinen näkökulma tai kasvava huoli, joka täytyy tuoda seurantoihin mukaan. Meillä täytyy olla parempi tieto siitä, mikä esimerkiksi mikromuovitilanne Suomen vesistöissä on.