Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ympäristöministeriö taustoitti hallitusneuvottelijoille kansallispuistojen maksullisuutta

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Örön saari Saaristomeren kansallispuistossa 2. kesäkuuta 2021.

Ympäristöministeriö kirjoitti hallitusneuvottelijoille muistion kansallispuistojen maksullisuudesta sen jälkeen, kun neuvottelujen ympäristöpöydän kuulemisessa kysyttiin asiasta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

STT pyysi asiasta kommenttia ympäristöryhmää puheenjohtavalta Saara-Sofia Siréniltä (kok.), mutta hän ei halunnut kommentoida keskeneräisiä neuvotteluja.

Ministeriön tekemässä selvityksessä kerrotaan, että asiaa käsiteltiin edellisen kerran, kun eduskunnassa keskusteltiin aiheesta vuonna 2021 Sallan kansallispuiston perustamisen yhteydessä. Tuolloin ympäristövaliokunta piti tarpeellisena selvittää vapaaehtoisen maksun käyttöönottoa. Ministeriö ei kuitenkaan selvittänyt asiaa, koska ei saanut asiasta suoranaista toimeksiantoa.

MINISTERIÖ viittaa Metsähallituksen Luontopalveluiden tekemään selvitykseen, jossa todetaan eduskunnan katsoneen vuonna 2016 Metsähallituslakia käsitellessään, että Metsähallituksen tuottamien retkeilypalvelujen pitää jatkossakin olla suurelle yleisölle maksuttomia.

“Nostaisi kynnystä luonnossa liikkumiseen”

Metsähallitus totesi selvityksessään retkeilymaksujen vaikutusten ulottuvan laajalle.

-  Ylläpidon budjettirahoitusta puoltaa erityisesti se, että suojelualueet ja retkeilyalueet ovat valtion maita ja siten kansalaisten yhteistä omaisuutta. Niiden tulisi olla kaikkien kansalaisten käytettävissä maksukyvystä riippumatta, muistiossa viitataan.

Maksuttomuutta perustellaan myös sillä, että maksullisuus ei kohtelisi kaikkia tasavertaisesti.

-  Se nostaisi kynnystä luonnossa liikkumiseen, eikä innostaisi ihmisiä luontoon arjessa ja vapaa-aikana eli vaikuttaisi kielteisesti luonnossa liikkumisen terveysvaikutuksiin ja jopa kansanterveyteen.

Metsähallitus perusteli kantaansa myös sillä, että Suomessa maksuttomalla retkeilyllä on pitkät perinteet ja se on osa suomalaisen retkeilykulttuurin ainutlaatuisuutta. Lisäksi maksuttomuutta perusteltiin kansallispuistojen kansainvälistä ja kotimaan matkailua edistävänä palveluna.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE