Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yökerhoiskun tekijä yhä karkuteillä – PKK kiistää teon, Isisiä epäillään

Turkissa kielletyn Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n johtaja on ilmoittanut, että kurdit eivät tehneet Istanbulin yökerhoiskua. Murat Karayilanin ilmoituksen julkisti PKK:ta lähellä oleva uutistoimisto Firat.

On epäselvää, pystyykö Karayilan ottamaan kantaa myös kurdiryhmä TAK:n puolesta.

Asemies hyökkäsi hienostoyökerho Reinaan hieman ennen yhtä sunnuntaiyönä, jolloin siellä oli noin 700 asiakasta. Asemies pakeni paikalta. Hänen löytämisekseen on käynnistetty Turkissa suuretsinnät.

Hyökkäyksen motiivi ei ole vielä selvillä, mutta tekotavan perusteella sen takana on arvioitu olevan jihadistisen äärijärjestö Isisin. Isis ei ole toistaiseksi kommentoinut iskun tekijätahoa.

Yökerhossa kuoli 39 ihmistä, joista peräti 24 oli ulkomaalaisia. Uhreista varsin moni oli arabeja.

“Epäinhimillinen ja petollinen hyökkäys.”

Maanantaiaamuna käytössä olleiden tietojen mukaan iskussa kuoli viisi ja haavoittui 11 saudiarabialaista. Jordaniasta ja Libanonista oli kummastakin kolme kuolleista ja neljä haavoittuneista.

Lisää aiheesta

Myös yksi tunisialainen ja yksi ranskalais-tunisialainen menettivät henkensä. Libyasta oli kuolleista yksi ja haavoittuneista kolme.

Israelista kotoisin ollut iskun kuolonuhri oli hänkin arabi.

Varhain maanantaina Kanadan pääministeri Justin Trudeau ilmoitti, että yksi hyökkäyksessä surmansa saaneista oli kanadalainen. Lisäksi iskussa kuoli yksi intialainen.

Yökerhossa haavoittuneita on noin 70.

Yhä uudet maailman vaikuttajat ovat tuominneet Turkin uudenvuodenyön terrori-iskun.

Venäjän presidentti Vladimir Putin arvioi, että on vaikeaa kuvitella kyynisempää rikosta kuin siviilien tappaminen uudenvuodenjuhlassa. Saksan liittokansleri Angela Merkel puolestaan sanoi, että isku oli epäinhimillinen ja petollinen hyökkäys ihmisjoukkoon, joka halusi vain viettää uuttavuotta. Katolisen kirkon johtaja paavi Franciscus tuomitsi hänkin Istanbulin hyökkäyksen uudenvuodenviestissään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE