– Sille tehtiin vielä sarvi. Se on ihan liukas sivuilta.

Tässä taloudessa pelkästään maitoa kuluu viikossa reilut 30 litraa, sillä perheessä on kuusi lasta. Kun Essi Tukkimies kävi alkuillasta kaupassa, hän otti 14-vuotiaan esikoisensa, Laurin, mukaan kantoavuksi. Pelkästään 12 maitolitran kantaminen vaatii lihaksia.

– Ruoasta meillä ei säästetä, eikä lasten harrastuksista, Essi Tukkimies sanoo ja Jussi Tukkimies nyökkää vieressä.

Hän kehuu, että onneksi Vihdissä poikien harrastevälineitä pystyy kierrättämään hyvin. Yksi perheen pojista, 12-vuotias Artturi, harrastaa salibandya.

Jussi Tukkimiehen tavoin kolme perheen pojista harrastaa vapaapalokuntaa, yksi sähkökitaran soittoa, vanhemmat ja molemmat tytöt kilpa-cheerleadingiä.

Keittiön pöydän päässä seinällä on liitutaulu, johon perheen iltapäivä- ja iltamenot kirjoitetaan. Menneet pyyhitään pois sekaannusten välttämiseksi. Ainoa kokonainen kotipäivä näyttää olevan lauantai.

– Niin, jos kellään ei ole kilpailuja, Jussi Tukkimies sanoo.

– Torstai on kyllä horrori-päivä, sillä silloin on viidet harjoitukset, Essi Tukkimies toteaa.

Jos muissa perheissä lapset saivat paljon joululahjoja, tässä perheessä tyydyttiin vähempään. Kun lapset toivovat jotain suurempaa lahjaa, he saavat säästää itse osan. Pari vuotta sitten toiveena oli PlayStation. Jokainen lapsista säästi peliin, ja vanhemmat antoivat lopun.

Nykyisin raha on entistä tiukemmassa. Kiky leikkasi Vihdin kunnalla työskentelevien tuntipalkkaisen maanrakennusammattimiehen ja kotitalousopettajan lomarahoista 30 prosenttia. Jussi Tukkimies sanoo yöuniensa menneen, kun uutinen tuli. Palkankorotus oli viime vuonna nolla prosenttia.

– Minulta leikattiin lomarahoista 606 euroa ja vaimolta noin 500 euroa. Se oli reilun tonnin lovi tuloihin.

Leikkaus on edessä vielä vuosina 2018 ja 2019, ellei neuvottelupöydissä muuta sovita. Vaikuttaa siltä, ettei leikkausta peruta.

– Ihmettelen, että näihin leikkauksiin osallistuivat vain julkisen sektorin työntekijät.

Koko kilpailukykysopimus kummastuttaa pariskuntaa.

– Ymmärrän, että jos rahat on loppu, niin kaikkien pitää osallistua leikkauksiin. Eri asia on, onko leikkausten hyöty oikeassa suhteessa kuntien pienipalkkaisille tulevaan haittaan, Essi Tukkimies sanoo.

– Enemmän minua on tökkinyt se työajan lisäys. En kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään, miten julkisen sektorin pienipalkkaisten työntekijöiden työaikaa pidentämällä saadaan Suomen vienti nousuun, hän puuskahtaa.

– Se aika on perheeltä pois. Meillä opettajilla ylimääräistä tehdään pidentämällä työpäivää kolmella tunnilla muutaman kerran vuodessa. Se pistää meidän harrastuskuljetuspaletin kokonaan uusiksi, mikä vaatii hurjasti erilaisia järjestelyjä. Se turhauttaa ja niin motivaatio ylimääräisten tuntien tekemiseen on pieni.

Lomarahojen leikkaus supisti reilusti kesän suunnitelmia. Perinteisestä uimarannalle menosta ja yhteisestä hampurilaisateriasta pidettiin kuitenkin kiinni.

– Se on aikamoinen sirkus, kun kahdeksan hengen tilauksia jätetään. Se menee monta kertaa uusiksi, Jussi Tukkimies naurahtaa.

Linnanmäet ja muut huvipuistot jätettiin suunnitelmista. Vasta loppukesästä katsottiin, olisiko huvituksiin varaa, sillä pääsy- ja laitelippujen hinnat ovat iso menoerä.

– Kesäisin muutenkin perheiden menot kasvavat, kun lapset eivät syö koulussa tai päiväkodissa. Vaatteitakin kuluu ja pyykkiä pestään useammin, kun liikutaan enemmän ulkona, Essi Tukkimies kertoo.

– Lomaraha on tasoittanut hyvin kesällä ihan normaalista elämisestä tulevia lisäkuluja.

Tässä perheessä etelänmatkoille lähdetään harvakseltaan ja silloinkin vain osa porukasta. Muut tietävät, että heidän vuoronsa tulee myöhemmin.

Vuodenvaihteessa Artturilla on kilpamatka Ruotsiin. Hän sai matkan joululahjaksi.

Jussi Tukkimiestä lomarahojen leikkaus korpeaa siksikin, että rintamamiestalossa riittäisi tekemistä.

– Tapetointia, lattioita, seiniä, listat ja kylpyhuoneet uusiksi, yläkerta kuntoon, hän luettelee.

– Joka tapauksessa kuistille tehdään yksi huone, vanhemmat sanovat.

Neljä poikaa jakaa nyt yhden huoneista, koska he äänestivät aikoinaan, että toinen huone meni nykyisin 14-vuotiaalle Nellille ja hänen kaneilleen. Lasten varttuessa yksityisen tilan tarve kasvaa.

– Lapset käyvät myös toisen vanhempansa luona, mutta jostain syystä he tuntuvat viihtyvät enemmän täällä, Essi Tukkimies sanoo.

Perheen kuopus, kuusivuotias Emma, on Essi ja Jussi Tukkimiehen yhteinen. Emma kertoo, mitä he ovat tehneet päiväkodissa ja kysyy pöydällä olevista vieraiden tuomista karkkipusseista. Kun hänelle kerrotaan, että vanhemmat jakavat ne myöhemmin, Emma valaisee, miten kuuluu toimia:

– Äiti laittaa karkit kattilaan ja siitä saa ottaa yhden kerrallaan.

Vaikka talossa riittäisi kunnostamista ja rahat ovat tiukassa, Tukkimiehet vaikuttavat tyytyväisiltä.

– Minulla on vakituinen virka, jota ei monella nuoremmalla ole, täydet tunnit ja minulle kertyy vuosisidonnaisia lisiä. Palkkakehitys on ollut ylöspäin, Essi Tukkimies kertoo.

– Nuorempana oli paljon tiukempaa. Sain esikoiseni opiskeluiässä, 20-vuotiaana ja toisen parin vuoden kuluttua. Silloin oli pakko tulla toimeen todella vähällä. Siitäkin selvittiin, vaikka palkka meni melkein kokonaan päiväkotimaksuihin ja auton kuluihin. Jäin satasen tai vähän yli voitolle siihen verrattuna, että olisin jäänyt kotihoidontuella kotiin.

Hän pohtii, että jos tulot olisivat olleet joskus suuremmat, nykyinen tiukkuus tuntuisi varmaan ahdistavalta.

Jussi Tukkimiehen tuloihin vaikuttaa, kuinka monta arkipyhää viikkoon osuu. Niiltä päiviltä ei tuntipalkkaiselle tule lainkaan tuloja.

Pahoja päiviä ja yllätysmenoja varten on pakko säästää. Kun Jussi Tukkimiehen polvi jouduttiin leikkaamaan, säästöt hupenivat kuukausien sairausloman takia kovaa tahtia. Puskurin kasaaminen takaisin vei aikaan.

– Kyllä sitä välillä ihmettelee kavereiden tilavia, valtavilla tonteilla olevia omakotitaloja, että miten heillä on varaa. En kuitenkaan osaa kaivata sellaista, Essi Tukkimies hymähtää.

– Harvalla meidän ystävistä on lapsia tai lapsia on vain yksi tai kaksi, Jussi Tukkimies sanoo.

Pariskunta miettii hetken, kun heiltä kysyy, mistä he tinkisivät, jos olisi pakko.

– Varmaan jättäisin kampaajalla käynnit, Essi Tukkimies vastaa.

– Mun ei tartte, kun leikkautan tukan kotona, mies hymähtää.

– Sun ei tarvi. Sen kuin vetää karvat ylös ja ajaa koneella sivuista, vaimo nauraa.

Ruoasta tingittäisiin seuraavaksi, mutta ei lasten harrastuksista.

– Olen niin tyytyväinen, että heillä on järkevää tekemistä ja he ovat motivoituneita. Maksan enemmän kuin mielelläni siitä, että he tekevät jotain fiksua, vaimo aloittaa.

– Eivätkä ole rikkomassa paikkoja, mies täydentää.

Suurperheen arkea auttaa, että pariskunnan vanhemmat asuvat lähellä.

– Mun vanhemmat ovat vielä suhteellisen nuoria. Heidän kanssaan pitää sopia hyvissä ajoin, jos viedään lapsia mummolaan, Essi Tukkimies kertoo.

Arjen pyöritys on hänen mukaansa nyt paljon helpompaa, kun vaipoista ja pilttipurkeista on päästy eroon.

– Ja kohta viimeisestäkin päiväkotimaksusta. Ne ovat nousseet koko ajan. Välillä meillä oli samaan aikaan päiväkodissa kolme pojista, Tukkimies kertoo.

Nyt voidaan mennä porukalla retkelle vaikka lähimetsiin.

Suurperheen rahankäytön periaatteet ovat selvät:

– Lainarahalla ei rempata, eikä luottokortille osteta kuin aivan poikkeustapauksessa. Lapset ovat oppineet, että tavaroita ei saa sormia napsauttamalla, vaan kotitöistä maksetaan viikkorahaa. Niistä maksetaan höpöostokset, esimerkiksi karkit, Essi Tukkimies sanoo.

– Jostain pitää pystyä luopumaan, Jussi Tukkimies toteaa.

Reilun vuoden kuluttua kaksi vanhinta lasta päättää peruskoulun. Lauri aikoo ammattikouluun, mutta Nelli ei ole vielä päättänyt, pyrkiikö lukioon. Olipa päätös mikä tahansa, koulutus maksaa.

– Sitten eletään sen hetken mukaan. Koulutus on ensisijainen juttu. Siihen satsataan, vanhemmat puhuvat miltei yhtä aikaa.

– Kulkemisesta tulee lisäkuluja, sillä ammattikoulua ei ole meidän kylällä. Se on pakkokulu ja varmaan jostain muusta pois. Aika näyttää, mistä.

Asioilla on kumma tapa järjestyä, Essi Tukkimies pohtii.

Kumpikaan ei ryhdy ennakoimaan, mitä kaikkia menoeriä lasten varttuessa saattaa tulla eteen. Tärkeintä on lasten hyvä olo.

– Kunhan kaikilla on juuret ja siivet, että tietävät, mistä tulevat ja minne menevät. Toivottavasti tekevät sellaisia valintoja, että ovat onnellisia, Essi Tukkimies sanoo.

– Tähän asti ollaan ainakin onnistuttu antamaan sellaisia eväitä, joita he tarvitsevat tulevaisuudessa. Varmaan vastakin.

Birgitta Suorsa–UP

Kuvateksti lisätty su klo 10.26.