Yrittäjyys kiinnostaa yhä useampaa nuorta – viidennes harkitsee yrityksen perustamista

Suomalaiset kokevat, että menestyneitä yrittäjiä arvostetaan. Silti kolmannes kokee, ettei yrittäminen ole houkutteleva uravaihtoehto.
Suomalaiset kokevat, että menestyneitä yrittäjiä arvostetaan. Silti kolmannes kokee, ettei yrittäminen ole houkutteleva uravaihtoehto.
Suomalaiset kokevat, että menestyneitä yrittäjiä arvostetaan. Silti kolmannes kokee, ettei yrittäminen ole houkutteleva uravaihtoehto.

Globaali yrittäjyystutkimus paljastaa, että uusia yrityksiä perustetaan aiempaa aktiivisemmin. Erityisesti aktiivisuus on lisääntynyt alle 25-vuotiaiden keskuudessa. Nuorista yli viisi prosenttia on ryhtynyt perustamaan yritystä. Lisäksi viidennes nuorista kertoo harkitsevansa yrityksen perustamista seuraavan kolmen vuoden aikana.

Tutkimuksen mukaan Suomi jää aktiivisuudessa hieman jälkeen muista EU:n jäsenmaista. EU-maissa yritysten perustamisaktiivisuus on hieman alle kahdeksan prosenttia, kun suomalaisista alle seitsemän prosenttia on aloittamassa uutta yritystoimintaa. Tilaston ykkössijaa pitää Latvia, jossa noin 14 prosenttia aikuisväestöstä on perustamassa yritystä.

Suomalaisista 85 prosenttia kokee, että menestyneitä yrittäjiä arvostetaan. Kaksi kolmasosaa kertoo näkevänsä medioissa yrittäjistä kertovia menestystarinoita. Tästä huolimatta vain kolmannes kokee yrittäjäksi ryhtymisen olevan houkutteleva uravaihtoehto suomalaisten keskuudessa.

Yrittäjyysaktiivisuuteen, institutionaalisiin tekijöihin ja yrittäjyysaktiivisuuden rakenteeseen erityyppisissä talouksissa keskittyvän Global Entrepreneurship Monitor (GEM) -tutkimuksen Suomen osuus on laadittu Turun yliopistossa ja tutkimusta rahoittivat Työ- ja elinkeinoministeriö sekä Turun yliopiston kauppakorkeakoulu.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat