Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Yritykset käärivät isoja voittoja ja samalla maksavat heikompia palkkoja” – Yksityisen hoiva-alan lakkovaroitus laajeni

Yksityisen sosiaalipalvelualan lakkovaroitus laajeni koskettamaan myös suuria hoivayrityksiin. Ensimmäinen lakko alkaa 12. maaliskuuta kello 15, jos neuvottelutulokseen ei päästä ennen sitä. Yhteensä lakkoja järjestetään kolme ja jokainen niistä kestää vajaat kaksi vuorokautta, yksityisen sosiaalipalvelualan allekirjoittajajärjestöt Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, TSN, Jyty-Pardia-STHL ja Talentia kertovat.

Laajennus kohdistuu suuriin sosiaalialan yrityksiin, kuten esimerkiksi Attendoon, Mehiläiseen ja Pihlajalinnaan.

JHL kertoo tiedotteessaan, että liitot päätyivät laajentamaan alan lakkovaroitusta, koska työnantaja ei ole ollut valmis neuvottelemaan työehtojen kohtuullisesta parantamisesta.

Liitto kertoo tuoneensa neuvottelupöytään monia ratkaisuehdotuksia, mutta ne eivät ole kelvanneet työnantajalle.

JHL kertoo neuvotteluiden tavoitteeksi ostovoiman turvaavien palkankorotuksien saamisen. Tavoitteena liitolla on myös palkkaohjelma, jolla korjataan alan palkkatasoa.

– Hoivayritykset käärivät isoja voittoja ja samalla ne perusteettomasti maksavat heikompia palkkoja kuin esimerkiksi sosiaalialan työpaikat julkisella puolella. Palkkaerot ovat huomattavia, jopa yli 100 euroa kuukaudessa, JHL:n sopimustoimitsija Veikko Lehtonen ja Kalle Honkanen muistuttavat.

Liitto haluaa neuvotteluissa parannusta myös nollasopimuksiin.

Liitto kertoo haluavansa neuvotteluissa parannusta myös nollasopimusten ja osa-aikatyön ongelmiin, jotka ovat alalla yleisiä.

Monet alan yritykset tarjoavat pelkkiä nollasopimuksia silloinkin, kun työnantajalla on pysyvä työvoiman tarve.

Yksityinen sosiaalipalveluala on ollut sopimuksettomassa tilassa 1.2.2018 lähtien, ja mahdollisen työnseisauksen syynä on uuden työehtosopimuksen aikaansaaminen.

Ensimmäinen yksityistä sosiaalipalvelualaa koskeva lakkovaroitus jätettiin 16. helmikuuta, ja se koskee yksityisiä päiväkoteja. Lakko järjestetään 7.­-8. maaliskuuta, jos neuvottelutulokseen ei päästä sitä ennen.

Isojen hoiva-alojen lakon aikataulu:

12.3. kello 15.00–14.3. kello 05.59 Attendo ja Mehiläinen
14.3. kello 15.00–16.3. kello 05.59 Esperi ja Pihlajalinna
19.3. kello 15.00–21.3. kello 05.59 Vetrea terveys, Helsingin diakonissalaitoksen hoiva, Helsingin diakonissalaitoksen säätiö, Invalidiliiton asumispalvelut

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE