Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Yritys vältti yli 250 miljoonan euron verot – Raportti: Suomessa tuttuja tuotteita markkinoiva RB jäi kiinni verojärjestelystä

Terbeydenhuolto-, hygienia- ja kodinhoitotuotteita välittävä RB-yritys jäi kiinni verojärjestelyistä.

Suomessakin tuttuja terbeydenhuolto-, hygienia- ja kodinhoitotuotteita, kuten Veetiä, Durexia, Vanish Goldia, Finishiä ja Strepsilsiä markkinoiva Reckitt Benckiser -yritys (RB) on jäänyt kiinni verovälttelystä, kertoo brittiläinen hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam raportissaan.

Raportin mukaan RB perusti vuosina 2011–2012 tuotteidensa myynnistä vastaavia yhtiöitä Hollantiin, Singaporeen ja Dubaihin, kertoo raportista tiedottava kansalaisjärjestö Finnwatch.

Raportin mukaan RB vältti kirjanpidollisella tempulla vuosina 2014–2016 yli 250 miljoonaa euroa yhteisöveroja.

– RB:n verojärjestely on tehty muuttamalla yhtiön niin kutsuttua siirtohinnoittelumallia. Veroparatiisiin perustettu myyntikonttori ostaa tuotteet halvalla valmistuttajalta ja myy ne kalliilla tuotteita markkinoiville tytäryhtiöilleen. Järjestelyn seurauksena tuotteiden myyntimaihin jää vähemmän verotettavaa tuloa, kertoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala tiedotteessa.

Vaikutuksia Suomeen ei ole tutkittu.

Raportissa ei ole tutkittu RB:n verojärjestelyn vaikutuksia Suomeen. Esimerkkinä veromenetyksistä raportti mainitsee muun muassa Ranskan, joka menetti RB:n kikkailun vuoksi 2013–2015 vuodessa noin 66 miljoonaa puntaa verotuloja, mikä on nykykurssilla noin 75 miljoonaa euroa.

Yrityksen sisäisiin ostoihin ja myynteihin perustuvan verojärjestelyn lisäksi RB on välttänyt veroja sopimalla erityisestä verokohtelusta EU-alueen oman veroparatiisin, Luxemburgin kanssa, Finnwatch kertoo. Oxfamin raportin mukaan RB:n verojärjestelyt on suunnitellut tilintarkastusyhtiö PwC. Yhtiöllä on myös Suomen-yritys.

Lisää aiheesta

RB:n tuotteita myydään liki 200 maassa, yritys kertoo verkkosivuillaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE