Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Zyskowicz hermostui: “Opintotukisäästöjä vastustetaan valheilla”

– Opintolainaan perustuva opintotukijärjestelmä ei ole vähentänyt koulutusmahdollisuuksien tasa-arvoa Norjassa ja Ruotsissa. Miksi näin muka kävisi Suomessa, ihmettelee kokoomuksen Ben Zyskowicz.

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz sanoo ymmärtävänsä sen, että opiskelijajohtajat ja “poliittisia irtopisteitä hamuavat oppositiopoliitikot torjuvat kaikki opintorahasäästöt”.

Kokoomuksen helsinkiläinen konkariedustaja sanoo jotenkin ymmärtävänsä vielä senkin, että opiskelijajärjestöt ovat sitä mieltä, että on nimenomaan “veronmaksajien asia elättää opiskelijat, vaikka opiskelu kiistatta parantaa näiden nuorten työllistymisennustetta ja tulevaa ansiotasoa”.

Sitä Zyskowicz ei ymmärrä eikä hyväksy, että säästöjä vastustetaan “valheilla”.

– Eivätkö asia-argumentit riitä? hän penää tiedottessaan.

– Krokotiilinkyyneleitä vuodatetaan harva se päivä sen johdosta, että opintolainan osuuden kasvaessa pienituloisten perheiden lapset eivät muka enää pääse opintielle. Tämä on täyttä puppua. Sekä historiallisesti – olen siitä itsekin hyvä esimerkki – että myös tänä päivänä.

Opintotuen selvityshenkilö, professori Roope Uusitalo teki Zyskowiczin mielestä raportissaan laajamittaisen arvioinnin opintotuen säästöjen vaikutuksista koulutuksen tasa-arvoon ja periytymiseen.

– Tieteellisesti mitattavia vaikutuksia, jotka heikentäisivät koulutuksen tasa-arvoa, ei ole löytynyt, Zyskowicz sanoo.

Lisää aiheesta

Zyskowicz muistuttaa, että mahdollisuuksien tasa-arvo muodostuu jo varhaiskasvatuksesta lähtien.

–  Laadukas, maksuton kymmenientuhansien eurojen arvoinen koulutus on paras mahdollinen koulutuksen tasa-arvon tae. Lisäksi jokainen saa opintorahaa ja edullista opintolainaa, joka mahdollistaa opiskelun ihan niin pitkälle kuin älliä riittää.

Zyskowiczin mielestä suomalainen yhteiskunta on näiden opintotukisäästöjen jälkeenkin sellainen, jossa jokainen nuori voi taustasta riippumatta kouluttautua aina tohtoriksi asti.

– Kun muuta väitetään, vääristellään totuutta. Voisi kuvitella, että ainakin vastustajat itse uskoisivat asia-argumenttien riittävän, kovistelee hallituspuolue kokoomuksen Ben Zyskowicz.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE