Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Zyskowicz kohuvuodosta: “Olen ollut perustuslakivaliokunnassa viidellä vuosikymmenellä enkä muista, että tällaista olisi koskaan tapahtunut”

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz pitää perustuslakivaliokunnan sote-lausuntoluonnosta koskevaa vuotoa historiallisena. Ilta-Sanomat uutisoi vuodosta keskiviikkona.

– Olen ollut perustuslakivaliokunnassa viidellä vuosikymmenellä enkä muista, että tällaista olisi koskaan tapahtunut, Zyskowicz kommentoi BenTv-vlogissaan.

Zyskowicz toteaa, ettei hän lähde syyttämään ketään mutta pohtii vuotajan mahdollisia motiiveja sen perusteella millaisia asioita valiokunnan sisältä on vuodettu.

– Kun vuodon yhteydessä on annettu ainakin sellaisia kappaleita, jotka ovat aika kiistanalaisia ja joihin valiokunnassa ehkä tulee vielä muutoksia – valiokuntakäsittelyn kuluessa, Zyskowicz sanoo.

– Ja kun tämän vuodon yhteydessä on korostettu, että nämä kappaleet tai nämä ajatukset perustuvat perustuslakiasiantuntijoiden näkemyksiin, niin kyllä minulle on henkilökohtaisesti tullut sellainen vakaumus, että vuodon motiivina on ollut se, että vuodetaan tietyt kiistanalaiset asiat julkisuuteen keskeneräisinä, jotta valiokunnassa niillä, jotka niitä haluaisivat ehkä muuttaa, ei olisikaan kanttia tehdä sitä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE