Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kymäläinen – “Hallitus lisää tahallaan köyhyyttä”

Kansanedustaja Suna Kymäläinen sanoo hallituksen tekevän tahallaan köyhiä.

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) jätti tänään hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen Suomen huonosta minimitoimeentulosta, jota hallituksen päätökset edelleen heikentävät. – Haluan hallituksen vastauksen siihen, miksi se edelleen heikentää kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilannetta, vaikka Suomi joutui matalasta toimeentuloturvasta jo viime vuonna Euroopan neuvoston tarkkailulistalle, Kymäläinen kiteyttää. – Perusturva ei nyt täytä Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan vaatimuksia, hän perustelee.

– En ymmärrä hallituksen politiikkaa, joka tiedostaen lisää köyhyyttä. Tiedetään, että syrjäytymisen kustannukset ovat suuret ja että syrjäytyminen on suuri sisäisen turvallisuuden riski, alleviivaa ruokolahtelainen Kymäläinen.

– Hallitus pelaa kaksilla korteilla unohtaen köyhät. Jo nyt on viestitetty ruokakassien jakajilta, että heiltä loppuvat resurssit eli ruoka. Mitä tapahtuu sitten kun edes ruokaa ei enää jaeta? Toisaalta hallitus on hokenut, ettei veroja koroteta. Mutta pelkästään päivähoitomaksujen korotusten kahden keskituloisen ja päivähoitoikäisen lapsen vanhempien veroa vastaava kiristys on puoli prosenttia per pää. Tästä on oikein sanominen vaikutuksista kaukana, sanoo Kymäläinen.

– Haluan kysymykselläni tietää, onko hallitus sitoutunut pohjoismaisen hyvinvointivaltion puolustamiseen vai onko se myymässä Suomen yksityisen voitontavoittelun murheelliselle alttarille. Tekemällä leikkauksia ja korotuksia ilman vaikutusarvioita ja kattavaa kohdentumisen selvittämistä jatketaan eriarvoistavaa politiikkaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE