Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

19 tuomittu kuolemaan Myanmarissa

LEHTIKUVA / AFP Handout
Myanmarissa on marssittu junttaa vastaan.

Myanmarissa yhteensä 19 ihmistä on tuomittu kuolemaan. Tuomiot annettiin armeijan upseerin liittolaisen tappamisesta maaliskuun lopussa maan suurimmassa kaupungissa Yangonissa, kertoi armeijan omistama Myawaddy-televisioasema.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kyseessä ovat ensimmäiset protesteihin liittyvät kuolemantuomiot, joista on kerrottu julkisesti sen jälkeen kun armeija kaappasi vallan maassa helmikuun alussa, kertoi uutiskanava CNN.

Juntan mukaan vallankaappauksen jälkeen alkaneet protestit ovat rauhoittumassa, koska kansa haluaa rauhaa.

Myanmarin YK-suurlähettiläs Kyaw Moe Tun vaati perjantaina YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa, että kansainvälinen yhteisö ryhtyisi nopeasti voimakkaampiin toimiin junttaa vastaan. Näitä voisivat olla muun muassa laajemmat talouspakotteet armeijalle, lentokieltoalue ja asevientikielto.

Kansalaisjärjestöjen mukaan yli 600 ihmistä on saanut surmansa runsaat kaksi kuukautta jatkuneissa mielenosoituksissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE