Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

20.12.2019 19:31 ・ Päivitetty: 20.12.2019 19:31

358–234 sai Boris Johnsonin suun messingille – ”Olemme askeleen lähempänä brexitin saavuttamista”

Britanniassa pääministeri Boris Johnson lähti joulun istuntotauolle hymyssä suin, sujuihan parlamentissa äänestys viimein, kuten Johnson olisi sen käsikirjoittanut. Vuoden viimeisissä äänestyksissä Johnsonin hallitus sai selvän tuen brexit-lainsäädännölleen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lain puolesta äänesti 358 edustajaa ja sitä vastusti 234. Myös lain käsittelyaikataulua koskeva äänestys sujui odotetusti ja hyväksyttiin selvin luvuin.

– Olemme askeleen lähempänä brexitin saavuttamista, Johnson tviittasi äänestyksen jälkeen.

Hyväksytty lakiesitys käsittelee muun muassa Britannian rahallisia velvoitteita EU:lle, Euroopasta Britanniaan muuttaneiden oikeuksia ja Pohjois-Irlantia koskevia järjestelyjä. Punaisena lankana kuitenkin on Johnsonin vahva vetoomus saada Britannian EU-ero maaliin tammikuun loppuun mennessä. Lakidokumentissa seisoo, ettei uutta lisäaikaa voida enää hakea.

Lakiesityksen mukaan EU:n ja Britannian suhteet pysyvät pitkälti muuttumattomina ensi vuoden loppuun. Tarkoituksena on antaa molemmille osapuolille aikaa solmia uusi kauppasopimus. EU on varoittanut ennakkoon, että uuden kauppasuhteen neuvottelu vajaassa vuodessa tekee tiukkaa.

”Kaikki on muuttunut”

Vuoden viimeinen äänestys oli paljonpuhuva myös poliittisten tuulten muutoksen osalta.

BBC:n politiikan konkaritoimittaja Vicki Young totesi Twitterissä pian äänestyksen jälkeen, että vuosi alkoi silloisen pääministeri Theresa Mayn ajaman brexit-lain hylkäämisellä yli 200 äänen enemmistöllä. Nyt vuosi päättyy lain hyväksymiseen yli 100 äänen enemmistöllä.

– Kaikki on muuttunut, Young kirjoitti.

Johnsonilla on syytä iloon, sillä hänen pääministerikautensa alku oli hyvin vaikea, kun hallituksen lähes jokainen brexitiä koskeva esitys kaatui alahuoneen äänestyksessä. Vastatuulta tuli korkeinta oikeutta myöten, kun se piti Johnsonin määräämää parlamentin istuntotaukoa laittomana.

Tuulet kääntyivät, kun Johnsonin konservatiivit ottivat murskavoiton viime viikon ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa. Johnsonin erosuunnitelmaa voimakkaasti vastustanut työväenpuolue puolestaan kärsi kovimman tappion sitten 1930-luvun.
Äänestystuloksen jälkeen selvisi, että muutama työnväenpuolueen edustaja tuki brexit-lakia ja kymmenet jättivät äänestämättä.

Viimeinen sinetti loppiaisen jälkeen

Brexit-äänestyksen myötä Britannian parlamentti vetäytyi istuntotauolle joulun ja uudenvuoden yli. Parlamentti palaa brexit-lain kimppuun heti loppiaisen jälkeen.

Kaksipäiväisessä käsittelyssä lakia puidaan kohta kohdalta. Tämän jälkeen laista äänestetään vielä 9. tammikuuta ennen kuin se siirtyy ylähuoneen käsittelyyn.

Myös EU:n on vielä ennen tammikuun lopun takarajaa ratifioitava brexit-laki.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU