Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

1.9.2026 09:04 ・ Päivitetty: 1.9.2026 09:05

Afrikkalaisen sikaruton torjuntaan järeämpiä toimia – villisioista suuremmat tapporahat

RUOKAVIRASTO / HANDOUT
Kuolleiden villisikojen raatoja kuljetetaan maastossa elokuussa 2026.

Afrikkalaisen sikaruton torjuntaa vahvistetaan uusilla toimilla ja lisärahoituksella. Maa- ja metsätalousministeriö kertoi asiasta maanantaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Metsästettyjen villisikojen näytepalkkiota korotetaan 500 euroon vuoden loppuun saakka.

Lisäksi torjuntatoimia vahvistetaan muun muassa lisäämällä valvontaa ja tarvittaessa ydinalue aidataan. Hallitus arvioi myös taudin vaikutuksia alueen elinkeinoihin ja aluetalouteen.

Rahoitusta on tarkoitus tarkastella osana vuoden kolmatta lisätalousarviota sekä ensi vuoden täydentävää talousarviovalmistelua.

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) kertoi tiistaiaamuna Säätytalolla hallituksen budjettiriihen alkaessa olevansa tyytyväinen siihen, että koko hallitus piti afrikkalaisen sikaruton torjuntaa yhteisenä haasteena ja siihen saatiin tehtyä linjauksia.

- Nyt on tärkeää, että tässä tulevassa lisätalousarviossa voidaan kohdentaa rahoitusta tähän välittömään taudin torjuntaan. Myös täydentävässä ja ensi vuoden ensimmäisessä lisätalousarviossa tarvittaessa palataan näihin kustannuksiin, Essayah sanoi.

ESSAYAHIN mukaan Ruokaviraston on määrä vielä tiistaina kertoa lisää taudinvastaisista toimenpiteistä ja mahdollisista uusista rajoituksista tartunta-alueilla.

Maa- ja metsätalousministerin mukaan tarkoitus olisi kuulla myös siitä, voidaanko joistain rajoituksista jo osin luopua.

- On tärkeä huolehtia siitä, että esimerkiksi aluetaloudelliset vaikutukset eivät ole kohtuuttomia, kun samaan aikaan pidetään huolta siitä, että taudin leviäminen estetään, Essayah sanoi.

Afrikkalaisen sikaruton tartuntavyöhykettä laajennettiin uusien kuntien alueelle, Ruokavirasto kertoi perjantaina. Tartuntavyöhykkeen sisällä olevaa ydinaluetta ei muutettu. Uusien alueiden tarkkoja rajoituksia on valmisteltu ja niistä oli määrä kertoa aikaisintaan maanantaina tai tiistaina.

MYÖS Suomen Sikayrittäjät kertoo nostavansa syyskuun alusta alkaen Suomessa pyydetyistä villisioista maksettavaa toiminta-avustusta. Avustus nousee 185 eurosta 300 euroon vuoden loppuun asti.

Toiminta-avustus maksetaan metsästysseuralle tai -yhdistykselle, ei yksittäiselle metsästäjälle. Summa maksetaan Ruokavirastoon lähetetyn ASF-tutkimusnäytteen perusteella Ruokaviraston maksaman näytepalkkion lisäksi.

Avustusta ei makseta Ruokaviraston määrittelemällä tartuntavyöhykkeellä pyydetyistä villisioista eikä seuroille, jotka harjoittavat villisikojen kaupallista metsästystä.

Afrikkalaista sikaruttoa todettiin Suomessa ensimmäistä kertaa heinäkuun lopulla luonnonvaraisissa villisioissa. Ruokavirasto on määritellyt tautitapausten perusteella tartuntavyöhykkeen, jolla muun muassa kaikki metsästäminen on kiellettyä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU