Kotimaa
15.5.2024 06:59 ・ Päivitetty: 15.5.2024 06:59
Aikuiskoulutustuen hakijamäärät kasvoivat reippaasti alkuvuonna – tästä on kyse
Työntekijöiden aikuiskoulutustuen hakijamäärät kasvoivat puolitoistakertaisiksi alkuvuonna verrattuna edellisvuoden samaan ajanjaksoon, kertoo Työllisyysrahasto. Hakijoissa on jo aiemmin tukea saaneita sekä täysin uusia hakijoita.
- Näyttää sille, että aikuiskoulutustukea jo aiemmin saaneet ovat aktivoituneet käyttämään jäljellä olevia tukikuukausiaan ennen tuen lakkauttamista, Työllisyysrahasto arvioi tiedotteessa.
Aikuiskoulutustukea haetaan eniten sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan opintoihin. Näihin opintoihin tukea hakevien määrä kasvoi alkuvuonna lähes puolella verrattuna vuodentakaiseen.
- Sote-alalla ei voi työskennellä ilman tutkintoa ja aikuiskoulutustukea hyödyntävät eniten nimenomaan tutkinto-opiskelijat. Lyhytkestoisia opintoja tehdään useimmiten työn ohessa, kun taas tutkinto-opiskelu edelleen edellyttää vähintään hetkellistä opintovapaata ja täysiaikaista opiskelua, Työllisyysrahaston asiakkuusjohtaja Tuulikki Saari sanoo tiedotteessa.
HAKIJARYNTÄYS on nähty myös kesäopintojen osalta. Kesäkuulle aikuiskoulutustukea on myönnetty 54 prosenttia ja heinäkuulle 80 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelmassa on linjattu, että aikuiskoulutustuki lakkautetaan.
Lakiesityksen mukaan aikuiskoulutustukea ei myönnettäisi enää opintoihin, jotka alkavat kuluvan vuoden elokuun alussa tai sen jälkeen. Ennen elokuuta alkaneisiin opintoihin tukea voitaisiin myöntää vuoden 2025 loppuun asti.
Työllisyysrahasto kertoo, että yli 10 000 ihmistä on hakenut aikuiskoulutustukea elokuun alun jälkeiselle ajalle, ja tukea on myönnetty lähes 8 000:lle.
Aikuiskoulutustukea myönnetään työntekijöille ja yrittäjille ammatillista kehittymistä tukeviin opintoihin. Viime vuonna aikuiskoulutustukea maksettiin 32 500 opiskelijalle.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.