Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Teatteri ja Tanssi

22.9.2026 06:01 ・ Päivitetty: 22.9.2026 04:28

Arvio: Kaikki tarinat holokaustista ovat kitschiä – Janne Reinikainen näyttelee Lopetuksessa pakahduttavalla intensiteetillä

Mitro Härkönen
Janne Reinikainen näyttelee kustannustoimittaja Keserűta.

Unkarilaisen nobelistin Imre Kertészin romaaniin Lopetus (2003) lukija joutuu sisälle yhtä aikaa ummehtuneeseen ja avaraan loukkoon, jonne lankeaa kyynisyyden sinapinkeltainen valo.

Minna Tawast

Lukukokokemus on kuin vaellus peilitalossa, jossa toista katsoessaan tuijottaakin yhtäkkiä itseään. Ei pysty paikantamaan olemistaan tai toista.

Sellainen on myös Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä esitettävä romaanin teatteriversio. Katariina Nummisen dramatisoima ja Milja Sarkolan ohjaama Lopetus-esitys on kirkas, raskas ja älyllinen – Kertészin romaanin näköinen ja oloinen. Tekijäparin edellinen yhteistyö, Opettaja. Nyt. oli viime vuoden menestys Q-teatterissa.

Kertészin romaani ei ole paksu, mutta teksti on tiheää; roolihenkilöt edustavat vanhaa sivistystä, heidän ajatuksensa ovat kansoittaneet merkittävät kirjailijat, filosofit ja yhteiskuntatieteilijät.

Heidän pitkät ja hallitut yhteiskunnalliset ja moraaliset pohdistansa ovat keskeinen osa asetelmaa, johon rinnastuvat heidän arkensa ja tekonsa.

TEATTERI:
Lopetus
Kansallisteatteri

Imre Kertézsin samannimisen romaanin dramatisoinut Katariina Numminen. Ohjaus Milja Sarkola. Lavastus Kati Lukka. Puvut Tarja Simone. Valot Heikki Paasonen. Musiikki ja äänet Aleksi Saura. Rooleissa Janne Reinikainen, Annika Poijärvi, Heikki PItkänen, Antti Pääkkönen, Marketta Tikkanen ja Otto Rokka. Ensi-ilta pienellä näyttämöllä 17.9.2026.

ROMAANIN ja esityksen tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun alkupuolelle, muurin murtumisen aikoihin.

Neljän keskeisen ja kymmenkunnan sivuhenkilön kautta kuvataan sosialistisessa Unkarissa syrjään joutunutta sivistyneistön osaa, jonka elämää värittivät sekä Auschwitz että totalitaristinen hallinto ja sen romahtaminen.

Kahtatoista roolia tulkitsee kuusi näyttelijää. Annika Poijärvi, Heikki Pitkänen, Antti Pääkkönen, Marketta Tikkanen ja Otto Rokka sujahtavat vaihtuviin henkilöihinsä vaivatta ja uskottavasti.

Päähenkilö Keserűa esittävä Janne Reinikainen on lavalla melkein koko ensimmäisen näytöksen ajan.

Esityksen ensimmäinen puolisko esittelee kustannustoimittaja Keserűn, joka haluaa löytää itsemurhan tehneen ystävänsä, kirjailija B:n jälkeenjääneen romaanin käsikirjoituksen.

B:n kotoa on löytynyt vain näytelmäkäsikirjoitus, joka ennustaa sanatarkasti hänen ystäviensä tulevat keskustelut, reaktiot ja teot. Etsinnän aikana Keserű käy läpi B:n elämän tärkeitä ihmissuhteita.

Kirjaa lukematon katsoja saa olla tarkkana, että pysyy juonessa mukana, mutta tarkkuus kannattaa.

ESITYS kuljettaa romaanin kolmessa aikatasossa limittäin liikkuvat tapahtumat ja ihmiset lähes samassa näyttämökuvassa – eurooppalaisen sivistyksen rappioituneissa saleissa.

Keserűn seurassa aika ja kokemus laskostuvat. Olemme tässä hetkessä, jossa hän lukee meneillään olevaa näytelmää, kertoo ja elää B:n kuolemaa edeltäneitä tapahtumia, ja olemme ajassa, jolloin Keserű ei tuntenut B:tä.

Väliajan jälkeen lavastus ja kerronta muuttuvat. Nyt kohtaukset ovat tapahtumallisia, ja päästään käsiksi B.n salaisuuteen.

Janne Reinikainen näyttelee pakahduttavalla keskittyneisyydellä ja intensiteetillä. Hän vangitsee katsojan narisevan kyynisyytensä, loputtoman filosofoimisensa ja itselleen valehtelunsa ansaan.

Loistava näyttelijä on tehnyt vähäeleisestä sävykkyydestään tavaramerkin, mutta nyt se säteilee jo mystistä valoa. Samaa pidättyneisyyttä on myös Poijärven esittämässä B:n ystävässä Sárassa.

Tikkasen tulkitsema Judit, B:n entinen vaimo, on lähinnä töykeä, kunnes muutamassa tunteenpurkausten hetkessä mennään yhtäkkiä reippaasti yli. Absurdin äärellä ollaan koko ajan.

Lopetusuhan alla olevassa kustantamossa käydään kiivaita filosofisia ja yhteiskunnallisia keskusteluja.

EDES järjestelmän ja muistojensa kahleissa ihminen ei pysty loputtomiin kieltämään tunteitaan.

Esityksen maailmassakin syyllisyydentunteen ja toivottomuuden tuhkasta nousee kysymys rakkaudesta, mutta se ei kanna pitkälle. Ja tätä on ehkä vaikein käsittää.

Selittää romaani ja esitys kuitenkin yrittävät samalla kun ne kyseenalaistavat itsensä ja “niinsanotun totuuden”. Holokaustia ja sen vaikutuksia on ehkä mahdotonta kuvailla. Kaikki tarinat siitä ovat kitschiä, kuten Kertész ajatteli.

Imre Kertész itse joutui toisen maailmansodan loppuvaiheessa keskitysleirille 14-vuotiaana. Vapauduttuaan hän palasi Unkariin, missä työskenteli myöhemmin toimittajana, kunnes hänet erotettiin 1949.

Lehden kommunistisen linjan omaksunut johto piti Kertésziä epäluotettavana. Hän ryhtyi ansaitsemaan elantonsa kääntäjänä ja myöhemmin kirjailijana.

Teoksissaan hän tarkastelee yksilön selviytymistä barbaarisen mielivallan alla, traumaattisten kokemusten jälkeen.

LOPETUKSEN teemat olisivat olleet vielä neljä-viisi vuotta sitten osa laajaa holokausti-kirjallisuutta, merkittävää ja vaikuttavaa, mutta samalla vain etäisesti kokemuksellista.

Nyt on toisin: Venäjä pommittaa Ukrainaa, Israel Gazaa, ja nämä sodat ihmiskohtaloineen ovat meidänkin kynnyksillämme. Sen ovat Numminen ja Sarkola ottaneet huomioon ja päivittäneet esityksensä huolellisesti ja taitavasti.

Lopetus-esitykseen on kirjoitettu kohtauksia muun muassa Ruben Stillerin ja Noora Dadun haastattelujen perusteella. Heitä esittävät näyttelijät. Kysymys kansanmurhasta nostaa väistämättä mieleen Gazan kohtalon.

Lopetuksen voi ajatella keskustelevan myös Kom-teatterin Poiskatsojat-esityksen kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU