Politiikka
14.2.2020 07:46 ・ Päivitetty: 14.2.2020 08:18
Aino-Kaisa Pekonen jättihankkeesta: ”Uudistuksia tullaan toteuttamaan vaiheittain jo tämän vaalikauden aikana”
Keväällä 2020 käynnistyvä sosiaaliturvan kokonaisuudistus on yksi tämän vuosikymmenen suuria uudistushankkeita. Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen kertoi jättihankkeesta perjantaina.
– Yhteisymmärrys kestävästä tulevaisuuden mallista saavutetaan parhaiten, jos tietoisuus ja tieto sosiaaliturvasta lisääntyvät koko yhteiskunnassamme. Toivonkin, että uudistusprosessin aikana käydään parlamentaarisessa sosiaaliturvakomiteassa ja myös sen ulkopuolella yhteiskunnallista keskustelua sosiaaliturvan arvovalinnoista ja periaatteista.
– Uudistuksia tullaan toteuttamaan vaiheittain jo tämän vaalikauden aikana, mutta varsinaisena tähtäimenä ja pohdinnan kohteena on suomalaisten sosiaaliturva ensi vuosikymmenellä.
Pekosen mukaan tarkoitus onkin parantaa sosiaaliturvajärjestelmää askel kerrallaan eikä kertarysäyksellä. Näin työn onnistuminen on todennäköisempää.
Sosiaaliturvauudistuksen valmistelua varten perustetaan parlamentaarinen komitea, joka työskentelee kahden vaalikauden ajan. Komitean jäseniksi nimitetään kaikista eduskuntapuolueista yksi varsinainen jäsen, jonka tulee olla kansaedustaja, ja hänelle varajäsen. Lisäksi komiteaan tulee asiantuntijoita järjestöistä, laitoksista ja eri ministeriöistä.
Komiteatyö pääsee vauhtiin jo maaliskuussa, ministeri Pekonen sanoi tiedotustilaisuudessa.
– Tiedämme että kaikilla eduskuntapuolueilla on vahva halu uudistaa järjestelmää ja siksi on tärkeää, että kaikki puolueet ovat mukana. Näin on entistä paremmat mahdollisuudet päästä hyvään lopputulokseen, Pekonen korostaa.
Komitean kokoa ministeri kutsuu kuitenkin suppeaksi.
– Pidän tärkeänä, että sekä työntekijä- että työnantajapuoli on edustettuna.
Komitea raportoi työstään ministeriseurantaryhmälle, mutta ei toimi sen ohjauksessa.
– Ensimmäiseksi komitean täytyy löytää riittävä yhteisymmärrys sosiaaliturvan nykytilasta ja ratkaistavista ongelmista. Tällaista tilannekuvaa meillä ei Suomessa ole vielä tehty.
Komitean tulevan puheenjohtajan Pasi Moision mukaan yhteistä ymmärrystä luodaan tosiasioihin perehtymällä, tuomalla esiin eri näkökulmat ja keskustelemalla rakentavasti ristiriidoista.
– Vasta sitten, kun riittävä yhteisymmärrys on saavutettu, on edellytykset luoda pitkän aikavälin tiekartta ja rakentaa tulevaisuuden sosiaaliturvaa. Oikoteitä ratkaisuihin ei ole, ja siksi uudistukselle on varattu kaksi vaalikautta.
Moisio korostaa dialogin ja avoimuuden merkitystä komiteatyössä.
Tiedossa on, että puolueilla on erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka sosiaaliturvaa pitäisi kehittää ja uudistaa. Perustuloajattelua ajavat vasemmistoliitto ja vihreät. Pekonen kommentoi asiaa tiedotustilaisuudessa.
– Perustulokokeiluhan tehtiin viime hallituskaudella ja sen lopulliset tulokset valmistuvat keväällä ja niitä varmasti tullaan hyödyntämään komiteatyössä. Itse näen, että komitean tehtävänä on hakea parlamentaarista yhteisymmärrystä sosiaaliturvan kehittämisen suunnasta ja komitean tehtävänä on myöskin pohtia ja etsiä erilaisia vaihtoehtoja ja ratkaisuja sosiaaliturvan uudistamisee ja perustulo on tässä toki yksi mahdollisuus mutta on toki muitakin mahdollisuuksia. Tulevaisuus näyttää, millaista suuntaa komitea ottaa.
Moisio huomautti, että kysymys vastikkeellisuudesta on hyvin monimutkainen ja sillä myös tarkoitetaan erilaisia asioita.
– Meillä on itse asiassa kaksi kolme erilaista sosiaaliturvaa ja niissä vastikkeellisuus näyttäytyy eri tavalla. Meillä ei ole yhdenlaista vastikkeellisuutta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.