Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Älä laiminlyö itseäsi missään tilanteessa” − hoitajaliitto iloitsee soveltuvuuskokeista ja kehottaa ammattiylpeyteen

Suomen lähi- ja perushoitajaliiton Superin puheenjohtaja Silja Paavola kannustaa lähihoitajia tuntemaan ylpeyttä ammattiosaamisestaan.

Demokraatti

Demokraatti

Hän muistuttaa, että ilman vahvaa ammatillista osaamista ei ole hyvää sosiaali- ja terveydenhuoltoa.

− Olen erittäin tyytyväinen, että lähihoitajatutkintoon saadaan karsivat soveltuvuuskokeet, Paavola totesi puhuessaan liiton ammatillisilla opintopäivillä Tampereella.

Hän painotti vuorovaikutuksen tärkeyttä muuttuvassa maailmassa.

− Vuorovaikutukseen kuuluvat luottamus, empatia ja eettisyys sekä monesti myös sympatia. Vaikka hoitajan omat arvot ja eettisyys vaikuttavat koko hoitoprosessiin, ammatillisuutta on se, että kykenee aina tekemään työtä myös yhteiskunnan arvojen, eettisyyden ja moraalin mukaan.

“Omasta ammattitaidosta on pidettävä huolta.”

Hänen mukaansa hoitotyön perusajatus on perusajatukseltaan hyvin moraalinen. Tavoitteena on tehdä hyvää toiselle, riippumatta työnkuvasta.

Lisää aiheesta

− Hoitotyössä kohtaamme paljon eri-ikäisiä ja erilaisessa elämänvaiheessa olevia ihmisiä, joten vuorovaikutuksen merkitys on suuri. Tämä vaatii hoitajalta hyvää kokonaisvaltaista ammattitaitoa, mutta se myös antaa paljon. Parhaimmillaan molemmat saavat ja ennen kaikkea oppivat toinen toisiltaan jotain. Parhaimmillaan kaikki hoitosuhteet ovat luottamuksellisia sanan varsinaisessa merkityksessä.

Paavola kehotti hoitajia pitämään haastavassa ammatissa huolta itsestään, jotta kykenee antamaan hoidettavalle paljon.

− Sanonta “tyhjästä on vaikea nyhjäistä” tai oppi “laita ensin itselle happinaamari ja vasta sen jälkeen auta toisia”, pitävät paikkansa vahvemmin kuin arvaammekaan. Arvosta itseäsi myös itsesi vuoksi äläkä laiminlyö itseäsi missään tilanteessa.

Puheenjohtaja Paavola muistutti myös ammattitaidon ylläpitämisen merkityksestä ja täydennyskoulutukseen pääsystä.

− Hoitotyö on kokonaisvaltaista ja hoitotoimenpiteet muuttuvat usein, joten omasta ammattitaidosta on pidettävä huolta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE