Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Älkää hakeutuko yrityksen palvelukseen” – syrjivä toiminta oli liikaa Teollisuusliitolle

Teollisuusliitto asettaa elementtirakentamiseen erikoistuneen LapWall Oy:n Pyhännällä toimivan toimipisteen hakusaartoon. Liitto kehottaa jäseniään olemaan hakeutumatta yrityksen palvelukseen. Hakusaarto astuu voimaan tänään.

Demokraatti

Demokraatti

Teollisuusliiton LapWallille asettaman hakusaarron syynä ovat epäkohdat yrityksen toiminnassa. Liiton mukaan yrityksen toiminta on ollut syrjivää.

Tämä on näkynyt muun muassa syrjivänä bonuspolitiikkana.

Liitto on valmis jatkamaan neuvotteluja yrityksen kanssa.

– Bonusten perusteena on ollut esimerkiksi työntekijän eroaminen Teollisuusliitosta tai se, että työntekijä ei osallistu liiton julistamaan lakkoon. Bonusten perusteena on ollut myös se, ettei työntekijälle kerry sairauspoissaoloja vuoden aikana, liitto kritisoi tiedotteessaan.

LapWall on Teollisuusliiton mukaan myös jättänyt noudattamatta työehtosopimuksen määräystä ay-jäsenmaksujen perinnästä.

Teollisuusliitto muistuttaa, että yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän työelämässä. Liitto on valmis jatkamaan neuvotteluja yrityksen kanssa saarron aikana. Mikä näissä neuvotteluissa ei päästä työntekijöitä ja Teollisuusliittoa tyydyttävään lopputulokseen, liitto on valmis ryhtymään järeämpiin toimiin LapWall Oy:tä kohtaan.

Hakusaarron aikana myöskään työvoimaviranomaiset eivät saa osallistua saarron murtamiseen ohjaamalla työntekijöitä saarron alaiseen työpaikkaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE