Ulkomaat
9.1.2017 13:04 ・ Päivitetty: 9.1.2017 13:04
”Amatöörimäistä” – venäläiset alkavat olla ”kyllästyneitä toistuviin syytteisiin”
Yhdysvaltain Venäjää kohtaan esittämät vaalihakkerointisyytteet ovat perusteettomia ja amatöörimäisiä, sanoo Venäjän presidentin Vladimir Putinin tiedottaja.
– Näille perusteettomille syytöksille ei ole mitään todisteita, ja ne on toteutettu amatöörimäisellä ja tunteenomaisella tavalla, tiedottaja Dmitri Peskov sanoi toimittajille Moskovassa.
Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset julkistivat perjantaina raportin, jonka mukaan presidentti Putin henkilökohtaisesti määräsi toteutettavaksi vaikuttamiskampanjan, jolla pyrittiin vaikuttamaan Yhdysvaltain presidentinvaalien tulokseen. Hakkeroinnilla ja median manipuloinnilla pyrittiin tiedusteluraportin mukaan haittaamaan demokraattiehdokas Hillary Clintonin kampanjaa.
Peskovin mukaan venäläiset alkavat olla kyllästyneitä toistuviin syytteisiin.
– Me emme edelleenkään tiedä mihin tietoihin nämä aiheettomat syytökset perustuvat, Peskov sanoi.
Peskovin mukaan Yhdysvaltain syytökset alkavat muistuttaa noitajahtia. Myös presidentinvaalit voittanut Donald Trump vertasi viime viikolla hakkerointisyytteitä noitajahtiin.
Peskovin kommentit olivat Kremlin ensimmäinen julkinen reaktio perjantaina julkistettuun amerikkalaisraporttiin.
Lisää aiheesta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Ulkomaat
7.1.2017 08:19
”On totta, että venäläiset haluavat puuttua asioihin ja he ovat myös puuttuneet”
Ulkomaat
4.1.2017 16:15
Joko nyt? – Trump ilmoitti pitävänsä lehdistötilaisuuden ensi viikolla
Ulkomaat
15.12.2016 05:20
Uutistoimisto: Itse Putin ohjaili USA:n presidentinvaalien hakkerointia
11.12.2016 15:48
Trump Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltain vaaleihin: ”Naurettavaa” – ”Se voi olla joku istumassa jossain sängyllä”
Ulkomaat
10.12.2016 06:50
Lehti: CIA selvillä Venäjän sekaantumisesta USA:n presidentinvaaleihin