Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Amerikkalaislehti nosti suomalaiselokuvan Oscar-suosikiksi

Jarkko Lahti näyttelee Olli Mäkeä.

Tunnettu amerikkalainen elokuva- ja viihdelehti Hollywood Reporter on listannut tämän hetken suosikkeja Oscar-kisassa. Vuosi on vasta syyskuussa, joten ennustuksiin on suhtauduttava maltillisesti.

Parhaan vieraskielisen elokuvan veikkauksissa on mukana myös Juho Kuosmasen ohjaama Hymyilevä mies. Elokuva on niin sanotusti hyvässä putkessa, sillä se palkittiin jo viime keväänä Cannesin elokuvajuhlien kakkossarjan parhaana elokuvana.

Viime viikolla elokuva nimettiin ehdolle Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoon. Nyrkkeilijä Olli Mäestä kertova elokuva on myös Suomen tarjokas varsinaiseen Oscar-kisaan, jossa ehdolle pääsee lopulta viisi elokuvaa.

Hollywood Reporter nostaa sarjassa esiin suosikkien joukossa myös parhaillaan Suomen teattereissa olevan Pedro Almodovarin Julietan. Kategorian kenties suurin suosikki on saksalainen Toni Erdmann.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE