Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Amerikkalaismedia: Putinilta outo lausunto presidenttiyden jatkosta – “En ole vielä päättänyt aionko jättää presidentinviran vai en”

Putin vastaili perjantaina opiskelijoiden kysymyksiin.

Yhdysvaltalainen politiikkaan keskittyvä The Hiill –uutispalvelu arvelee Venäjän presidentti Vladimir Putinin harkitsevan elinikäistä presidenttiyttä.

– En ole vielä päättänyt aionko jättää presidentinviran vai en, Putin sanoi median mukaan perjantaina Sotšissa opiskelijoille järjestetyssä keskustelutilaisuudessa.

– Aion miettiä suunnitelmiani vasta, kun olen vastannut itselleni tähän kysymykseen.

The Hillin artikkelissa todetaan, että ei ole varmaa mitä Putinin lausunto tulee Venäjälle tarkoittamaan.

Putin on ilmoittanut asettuvansa ehdolle myös vuonna 2018 käytävissä presidentinvaaleissa.

Venäjällä presidentti ei voi asettua ehdolle kolmannelle perättäiselle kaudelle. 2000-luvulla Putin on toiminut presidenttinä kahden kauden ajan vuodesta 2000 vuoteen 2008.

Tämän jälkeen hän palasi presidentiksi vuonna 2012, toimittuaan välillä maan pääministerinä.

Lisää aiheesta

Vuonna 2011 presidentinviran kestoa pidennettiin neljästä vuodesta kuuteen vuoteen. Putin on ilmoittanut asettuvansa ehdolle myös vuonna 2018 käytävissä presidentinvaaleissa.

Putin totesi The Hillin mukaan perjantaina, että hänellä on presidenttiyden jälkeiselle ajalle monia mahdollisia urasuunnitelmia. Hän kuitenkin huomautti, ettei ole vielä edes varma aikooko tavoitella niiden toteuttamista.

– On olemassa julkisia järjestöjä ja sitten on toisia aloja, kuten ekologia, jotka kiinnostavat minua kovasti. Ensin on kuitenkin vastattava siihen kaikista tärkeimpään kysymykseen, Putin sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE