Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ammatillisen koulutuksen kohtalosta heruu pian tietoa – repiikö ruotsi-riita vielä?

Ammatillisen koulutuksen reformia käsitellään tänään valtioneuvoston yleisistunnossa, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vahvistaa. Monista asioista on hänen mukaansa sovittu ja niistä kerrotaan tänään infossa klo 17.

Ammattikoulu-uudistus laittaisi uusiksi muun muassa rahoitusta, tutkintojen rakennetta ja tutkintojen säätelyä.

Ennakkotietojen mukaan ammatilliseen koulutukseen esimerkiksi hakeuduttaisiin tulevaisuudessa pääasiassa jatkuvan haun kautta ympäri vuoden. Kevään yhteishaku olisi tarkoitettu peruskoulunsa päättäneille ja vailla ammatillista tutkintoa oleville. Myös tutkintojen määrä vähenisi yli puolella. Kun tutkintoja on nykyisin 351, tulevaisuudessa niitä olisi 164.

Viime viikolla kerrottiin, että perussuomalaiset olisivat kytkeneet ammatillisen koulutuksen uudistamisen ruotsin kielen vapaaehtoisuuskokeiluun, minkä kerrottiin hiertäneen hallituspuolueiden välejä.

Perussuomalaisten mielestä kielikokeilu ei ole edennyt tyydyttävästi.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen‏ (kok.) kertoi jo perjantaina Twitterissä, että ammatillisen koulutuksen reformi etenee hallituksen esityksenä eduskunnalle tällä viikolla.

Ministeri kertoi perjantaina STT:lle, että uudistukseen yritetään löytää sellaiset ratkaisut, että se etenisi valtioneuvostosta läpi mahdollisimman nopeasti. Ministeri ei tuolloin halunnut kommentoida tietoja kielikokeilun ja ammatillisen koulutuksen uudistamisen koplaamisesta.

Lisää aiheesta

Korjattu infon virheellinen aika: se on klo 17, ei klo 12.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE