Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

”Ammattilaiset ansaitsevat vakaat työehdot tämän kriisin aikana” – hoitajajärjestöt vetoavat työnantajaan ja valtioon

Superin puheenjohtaja Silja Paavola.

Hoitajajärjestöt Tehy ja Super vetoavat sekä työnantajaan että valtioon, jotta hoitoalan henkilöstön toimeentulosta ja työhyvinvoinnista huolehditaan nyt ja tulevaisuudessa. Järjestöt edellyttävät valtiovallan tukea kuntien tiukkaan taloustilanteeseen ja samalla vetoavuksi ”hyvin nihkeästi” edenneisiin kuntaneuvotteluihin.

Demokraatti

Demokraatti

Järjestöt ehdottivat tänään neuvotteluissa myös valtakunnansovittelijan apuun turvautumista. Työriitojen sovittelua koskevan lain mukaan on mahdollista, että sovittelijaa voidaan käyttää osapuolten pyynnöstä puheenjohtajana työehto- ja virkasopimusten aikaansaamista koskevissa neuvotteluissa.

– Kaikki mahdollisuudet kannattaa nyt vielä käyttää ratkaisun etsimiseen. Sote- ja vaka-alan ammattilaiset ansaitsevat vakaat työehdot tämän kriisin aikana, jolloin erityisesti heidän työpanostaan suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin hyväksi tarvitaan enemmän kuin koskaan, sanoo Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin puheenjohtaja Silja Paavola tiedotteessa.

Paavola ja sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen toivovat myös, ettei kuntatyönantaja kriisin varjolla painosta yhteiskunnan kannalta keskeistä henkilöstöä nyt huonoon sopimukseen.

Hoitajajärjestöjen tärkeä tavoite on esimerkiksi sote-sopimus, jonka avulla pystyttäisiin aiempaa paremmin korjaamaan alan epäkohtia sekä varautumaan sote-uudistukseen. Puheenjohtajien mukaan myös ilmaisista kiky-tunneista on päästävä ja palkkaratkaisun tulee olla vähintään vientialojen tasoa.

– Sote-henkilöstön työ on viimeistään nyt osoittautunut erityisen vaativaksi ja vaaralliseksi. Lisäksi heihin kohdistuu jo muutenkin poikkeustilan lainsäädännössä useita rajoittavia määräyksiä alkaen työaikojen joustamisesta ja irtisanomisajan pidentymisestä ja päätyen valmiuslain työvelvoitteeseen. Tämä tulee ottaa huomioon, toteaa Rytkönen.

Kuntasektorin virka- ja työehtosopimusten kausi päättyy tänään. Sopimuksen niin sanotulla jälkivaikutuksella niiden määräykset ovat edelleen voimassa.

Hoitajajärjestöt muistuttavat tiedotteessa, että poikkeusoloissa ei toteuteta työtaistelutoimia, koska koronaepidemian vuoksi on välttämätöntä, että kaikkien terveyden- ja sosiaalihuollon ammattilaisten osaaminen on nyt käytössä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE