Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Ammattiliitto Pro: hallitus edistää Orpon “valikoivaa mallia” – pohjoismaisuudesta ei tietoakaan

Arja Jokiaho

STTK:laisen Ammattiliitto Pron hallitus ei hyväksy hallituksen asettamia työelämäheikennyksiä. Liitto vaatii kolmikantaisiin työmarkkinapöytiin aitoa neuvottelua.

Demokraatti

Demokraatti

Hallituksen aikeet heikentää palkansaajien työehtoja ja työttömyysturvaa pelottavat prolaisia jäseniä, Pro kertoo.

– Hämmennystä on herättänyt hallituksen halu palata ajassa taaksepäin maailmaan, jossa palkansaajien suoja on heikko ja työnantajan saneluvalta suuri. Tämä lisää yhteiskunnan polarisaatiota aikana, jolloin kriisit vaatisivat meiltä pikemminkin yhteisiä ratkaisuja, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen toteaa tiedotteessa.

Pron hallitus vaatii todellisten neuvotteluiden aloittamista työelämäkysymyksistä. Lakko-oikeutta heikentävän kolmikantaisen työrauhatyöryhmän työ päättyi erimielisenä, ja palkansaajapuoli ei tullut kuuluksi.

– Vaikka poliittisia lakkoja on Suomessa erittäin harvoin ja lakko-oikeutta on käytetty maltillisesti, Orpon hallitus on päättänyt etukäteen sekä tavoitteet että keinot lakko-oikeuden heikentämiseksi. Tällainen kolmikantainen työskentely ei ole uskottavaa. Suomessa on 2000-luvulla ollut vain yksi poliittinen lakko, Malinen muistuttaa.

HALLITUS vetoaa työelämäheikennyksissään niin kutsuttuun pohjoismaiseen malliin. Pron puheenjohtaja huomauttaa, että kaikissa Pohjoismaissa on olemassa omat mallinsa.

– Hallituksen pistemäiset työelämäheikennykset eivät tee hallitusohjelmasta pohjoismaista mallia, vaan Orpon valikoivan mallin. Jos Ruotsista halutaan ottaa mallia, pitäisi Ruotsin työmarkkinamallin kokonaisuus ja myös sen työntekijäturvaa vahvistavat tekijät sisällyttää Suomen malliin.

Ruotsissa työnantajia koskee laaja lakisääteinen neuvotteluvelvollisuus, joka perustuu lainsäädäntöön eikä pelkästään hyvään tahtoon, Pro huomauttaa. Suomessa vastaavaa velvollisuutta ei ole.

– Hallitusohjelmassa ei myöskään löydy ammattiliittojen niin sanottu tulkintaetuoikeutta: Ruotsissa riitatilanteissa asia tulkitaan työntekijän edun mukaisesti, Suomessa ei.

ORPON valikoidusta mallista ei löydy Pron mukaan myöskään Ruotsin työmarkkinamallin mukaista ammattiliittojen veto-oikeutta tai työntekijöiden ja työnantajien vuorovaikutusta edistäviä tekijöitä, joilla todellisesti voitaisiin estää konflikteja ja sitä kautta myös mahdollisia työtaistelutoimia.

– Ruotsissa työntekijöillä on hallitusedustus yli 25 hengen yrityksissä, mikä mahdollistaa työntekijöille ajankohtaisen tiedon yrityksen tilanteesta ja näin työntekijät pääsevät osallistumaan päätöksentekoon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE