Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Ammattiliitto Pron hallitus on hyväksynyt useita yrityskohtaisia työehtosopimuksia

LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Ammattiliitto Pron hallitus hyväksyi useita yrityskohtaisia työehtosopimuksia sekä mekaanisen metsäteollisuuden että paperiteollisuuden yrityksiin.

Demokraatti

Demokraatti

– Meillä on neuvotteluissa aina lähtökohtana sopia. Meneillään olevalla neuvottelukierroksella olemme saaneet jo ennen näitä sopimuksia useita työehtosopimuksia maaliin. Pron tavoitteet tälläkin kierroksella ovat kohtuulliset, yritysten kilpailukykyä ja jäsenten ostovoimaa tukevia. Pro on maltillinen neuvottelukumppani ja onneksi meillä on vastapuolen neuvottelijoina myös paljon maltillisia kumppaneita, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo tiedotteessa.

Puunjalostusyhtiö Koskisen Oy:n ja Pron sekä Teollisuusliiton uusi yrityskohtainen työehtosopimus mekaaniseen metsäteollisuuteen on neuvoteltu ajalle 1.1.2022-31.12.2025.

Muita alalle tehtyjä sopimuksia ovat Kurikka Timber Oy:n sopimus, jonka kausi on 1.1.2022-31.12.2024, Turun Rakennustuote Oy:n sopimuskausi on 1.1.2022-31.12.2024 ja Kartiopuu Oy:n sopimus kaudelle 1.1.2022-31.12.2024.

Paperiteollisuuden yritysten sopimuksia ovat Tervakoski Oy:n sopimus ajalle 1.1.2022-30.6.2024, Jujo Thermal Oy:n sopimus ajalle 1.1.2022-30.4.2024 ja Sappi Finland I Oy:n ja Sappi Operations Oy:n sopimus kaudelle 1.1.2022-28.2.2024.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE