Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Andrzej Duda sai Yhdysvallat ja EU:n huolestumaan

LEHTIKUVA / AFP / CHRISTOPHE ARCHAMBAULT

Puolan presidentti Andrzej Duda ilmoitti perjantaina ehdottavansa muutosta tuoreeseen Venäjän vaikutusta koskevaan lakiin, joka on herättänyt huolta EU:ssa ja Yhdysvalloissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lain mukaan Venäjän vaikutusvaltaa Puolassa alkaa tutkia komitea. Jos komitea havaitsee henkilön edistäneen Venäjän vaikutusvaltaa, tältä kielletään kymmeneksi vuodeksi pääsy tehtäviin, joissa käsitellään julkisia varoja ja salaisia tietoja.

EU sanoi tiistaina, että se on erityisen huolestunut komiteasta. Yhdysvallat taas on sanonut, että lainsäädäntöä voitaisiin käyttää estämään oppositiopoliitikkojen ehdokkuudet ilman asianmukaista menettelyä.

Perjantaina Duda sanoi, että hänen esittämänsä muutos poistaisi rangaistukset. Sen sijaan komitea antaisi vain lausunnon, jossa ilmaistaisiin, että henkilö on edistänyt Venäjän vaikutusvaltaa eikä voida taata hänen toimivan kunnolla yleisen edun mukaisesti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE