Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Anne Berner kertoo onnistuneet esimerkit kilpailun avaamisesta: “Voi tuntua meistä itsestäänselvyydeltä”

Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) on taas perustellut raideliikenteen kilpailun avaamisen hyödyllisyyttä. Tällä kertaa blogikirjoituksessaan.

“Rautateiden henkilöliikenteen avaaminen kilpailulle on erinomainen esimerkki tilanteesta, jossa valtio voi hyödyntää omistustaan yhteiskunnan uudistamiseen. Valtio voi omalla toiminnallaan edesauttaa markkinoiden kehitystä luopumalla monopoliasemastaan, eli mahdollistamalla sen, että markkinoille voi tulla valtion omistaman VR:n lisäksi muitakin palveluntarjoajia”, ministeri hehkuttaa.

Bernerin mukaan kilpailun avaamisen ja VR:n yhtiöjärjestelyn tavoitteena on lisätä palvelujen tarjontaa ja monipuolisuutta siten, että palvelut vastaavat nykyistä paremmin eri asiakasryhmien tarpeisiin.

“Aktiivisella omistuksella – valtio-omistaja ohjaa yhtiön tavoitteita – tuetaan hallittua elinkeinorakenteen uudistumista ja parannetaan kansantalouden kasvuedellytyksiä.”

Bernerin mukaan erinomainen esimerkki onnistuneesta kilpailun avaamisesta ja siitä seuranneista asiakashyödyistä löytyy telemarkkinoilta.

“Suomessa ovat nyt hyvin toimivat, kilpaillut telemarkkinat ja sen seurauksena asiakkailla laadukkaat ja kattavat palvelut kohtuullisella hinnalla. Tilanne voi tuntua meistä itsestäänselvyydeltä, mutta suomalaiset telemarkkinat toimivat maailman mittakaavassakin poikkeuksellisen asiakaslähtöisesti.”

Toinen esimerkki aiemmasta valtion viranomaistehtävästä on Bernerin mukaan yhtiöitetty lentokenttätoiminta.

Lisää aiheesta

“Finavia Oyj:n alaisuudessa Helsinki-Vantaan lentokentällä on pystytty läpiviemään kunnianhimoinen 900 miljoonan investointiohjelma, joka mahdollistaa liiketoiminnan kehittymisen pitkälle tulevaan. Lentokenttä onkin palkittu maailman parhaimpiin kuuluvaksi jo usean vuoden ajan.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE