Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Hallitus ei voi juosta VR:n liikesalaisuuksien taakse”– SDP:n Wallin haluaa junaliikenteen kilpailutuksen selvitykset julki

SDP:n kansanedustaja Harry Wallin.

Kansanedustaja Harry Wallin (sd.) on tänään jättämässään kirjallisessa kysymyksessä esittänyt hallitukselle esitetyn junaliikenteen kilpailutuksen selvitysten julkituomista.

– Vaikka VR:n liikesalaisuuksista onkin huolehdittava, ei hallitus voi juosta tässä asiassa sen taakse. Eduskunnassa on ennenkin keksitty tavat salaisen materiaalin käsittelyyn, toteaa Wallin.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) julkisti henkilöjunaliikenteen kilpailutuksen valmistelun elokuussa hallituksen talouspoliittisen ministeriryhmän keväisen päätöksen pohjalta.

Liikenne- ja viestintäministeriö julkisti tilaamansa selvitykset osittain samassa yhteydessä. Myöhemmin on tullut tiedotusvälineiden kautta tietoon Valtioneuvoston omistajaohjausyksikön teettämiä selvityksiä, jotka eivät tue kaavailtua uudistusta.

– Nämä selvitykset vaikuttavat olevan voimakkaasti ristiriidassa liikenne- ja viestintäministeriön selvitysten kanssa. Myös liikenneministeri Berner on antanut tiedotusvälineissä ymmärtää, että luottaa enemmän ministeriön kantaa tukeviin kuin kyseenalaistaviin selvityksiin.

“Eduskunnassa on ennenkin keksitty tavat salaisen materiaalin käsittelyyn.”

Wallin muistuttaa, että VR on valtion 100-prosenttisesti omistama osakeyhtiö, joka on viime vuosina tulouttanut valtiolle 90-100 miljoona euroa vuodessa osinkoja sekä maksanut vuosittain satojen miljoonien edestä veroja Suomeen. Valtion ostoliikenteen sekä VR:n suorittaman velvoiteliikenteen yhteisarvo on lähes 50 miljoonaa euroa vuosittain.

Lisää aiheesta

– Yhdistettynä teollisuutemme kuljetustarpeisiin raideliikenteen suuret uudistukset vaativat perusteellista arviointia poliittisille päättäjille, kun vaikutukset voivat olla merkittäviä Suomen elinvoimalle ja kilpailukyvylle, sanoo Wallin.

Wallin kysyy nyt, mitä hallitus aikoo tehdä julkisen luottamuksen palauttamiseksi asian valmisteluun ja tasapuolisesti eri kantojen tuomiseksi keskusteluun sekä varmistaakseen, että poliittinen päätöksenteko näin merkittävässä asiassa perustuu tietoon kattavasti.

– Aikooko hallitus tuoda kaikki selvitykset kansanedustajien luettaviksi kokonaisuudessaan?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE