Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

1.5.2026 12:46 ・ Päivitetty: 1.5.2026 13:18

Antti Lindtman: Tätä SDP tavoittelee

EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman hahmotteli vappupuheessaan Turussa puolueen tavoitteita.

Demokraatti

Demokraatti

Keskeiseksi tavoitteeksi Lindtman nimesi työntekijöiden oikeuksien kunnianpalautuksen, minkä lisäksi hän hahmotteli reilumpaa suuntaa Suomelle.

SDP:n paketti alkaisi tiukalla puuttumisella työmarkkinarikollisuuteen. Toisena askeleena SDP palauttaisi ay-jäsenmaksun verovähennyksen vahvistaakseen järjestäytyneiden työmarkkinoiden roolia talouden vakauden perustana.

Kolmantena toimenpiteenä puolue loisi uuden aikuiskoulutustuen vastaamaan työelämän murrokseen.

– Järjestäytyneet työmarkkinat ovat pohjoismaisen hyvinvointivaltion kulmakivi. Ne tuovat vakautta, ja vakaus tuo kasvua, Lindtman sanoi.

Puheessaan Lindtman viittasi myös SDP:n johdolla koko opposition vappuaattona jättämään välikysymykseen hallituksen talouspolitiikasta.

– Suomi ei tarvitse enää yhtään hukattua vuotta lisää.

Antti Lindtmanin puhe kokonaisuudessaan:

Hyvät turkulaiset, arvoisat toverit, ystävät – aurinkoista ja hyvää vappua teille kaikille!

Tänään me emme ole täällä juhlimassa yksin kevättä. Me olemme täällä puolustamassa jotakin ainutkertaista ja suurta:

Työn arvoa. Oikeudenmukaisuutta. Suomalaisen yhteiskunnan peruslupausta.

Ja ennen kaikkea: luottamusta.

Maailma ympärillämme on levoton. Euroopassa soditaan, Ukrainan urhea kansa taistelee jo viidettä vuotta vapaudestaan ja kansainvälinen sääntöpohjainen järjestys on uhattuna.

Tässä epävakaassa maailmassa yksi asia on meille sosialidemokraateille kristallinkirkas:

Turvallisuus – oikeus elää vapaana ja rauhassa – on kaiken perusta. Tätä oikeutta sosialidemokratia on aina puolustanut.

Ja tässä levottomassa ristiriitojen täyttämässä maailmassa, jossa vahvemman valta tunkee yhä useammin kansainvälisten sopimusten edelle, nousee Suomen ja suomalaisten turvallisuuden vaaliminen työjärjestyksemme kärkeen.

Turvallisuus tarkoittaa vahvaa eurooppalaista ja kansainvälistä yhteistyötä. Se on myös uskottavaa omaa puolustusta ja kykyä toimia yhdessä ystäviemme ja liittolaistemme kanssa.

Mutta turvallisuus on myös paljon muuta kuin pelkkiä aseita ja sotavoimia.

Se on yhteenkuuluvuutta, se on arjen turvallisuutta. Työn turvallisuutta. Huolenpitoa toisistamme.

Se on vapautta, demokratiaa, elävää kansanvaltaa. Tulevaisuuden turvallisuutta.

Se on sitä, että meillä on jotain arvokasta, mitä yhdessä haluamme vaalia ja varjella. Se on tietoisuutta omista arvoista, aikaansaannoksista ja historiasta.

Se on myös tervetullutta luottamusta itseemme ja selviytymiseemme.

Ja tästä ajattelusta muistuttaa meitä eräs suuri turkulainen, SDP:n pitkäaikainen puheenjohtaja Pertti Paasio.

Häneltä kysyttiin kerran ulkoministeriaikoinaan Yhdysvalloissa:

“Eikö teitä lainkaan pelota niin pitkä yhteinen raja Venäjän kanssa?”

Pepe vastasi:

“Pelottaisi paljon enemmän, jos sitä rajaa ei olisi.”

Hyvät ystävät,

Tuo vastaus kertoo jotakin olennaista ajattelustamme.

Me emme rakenna turvallisuutta pelon varaan. Me rakennamme sen terveelle itsemme ja muiden arvostukselle, realismille, yhteistyölle ja luottamukselle.

Hyvät ystävät,

Kun katsomme maailmaa, näemme myös toivoa. Eurooppa nousee yhdessä ja yhteistyössä.

Pohjoismaat ovat edelleenkin meille kaikkein tärkeimmät naapurit – joiden menestyksestä olemme voineet eniten ammentaa. Korkea työllisyys, demokratia, sivistyksen arvot.

Pyrkimys kansalaisten keskinäisen tasa-arvon rakentamiseen. Ketään ei jätetä yksin. Ketään ei unohdeta.

Mutta Euroopassa on paljon myös maita, jotka ovat selättäneet talousvaikeutensa. Irlanti, Puola, Espanja, Portugali ja jopa Kreikka ovat päässeet talouskasvun tielle.

Espanja on maa, jolla on ollut syviä taloudellisia ongelmia ja työttömyys pitkään Euroopan korkeimpia – mutta jonka talous ja työllisyys kehittyvät nyt kohisten.

Ja tiedättekö, mikä siellä muuttui? Mitä Espanjan demaripääministeri Pedro Sanchezin johdolla on tehty?

Kyse ei ole elvytyksestä EU-rahoilla, jotka talousasiantuntijoiden mukaan selittävät kasvusta ainoastaan kymmenesosan. Kyse ei ole myöskään velkarahalla tehdyistä julkisista investoinneista.

Tämän päivän menestyjät rakentavat luottamusta työpaikoilla ja taloudessa. Kaikkialla satsataan nyt vihreään energiaan, vihreään siirtymään. Työpaikkoja syntyy puhtaaseen energiaan ja sen mahdollistamaan tuotantoon.

Kaikkialla, missä taloudessa on tehty käänne, nähdään että se vaatii erityisesti kahta asiaa: luottamusta huomiseen ja uskoa tulevaisuuteen.

Orpon oikeistohallituksen aikana on tultu tilanteeseen, jossa Etelä-Euroopan talousluvut menevät Suomen talouslukujen ylitse.

Olemme tilanteessa, jossa meillä ei ole varaa suhtautua ylimielisesti yhdenkään toisen maan kokemuksiin. Tilanteessa, jossa meillä on opittavaa vaikkapa Espanjan talouskäänteestä.

Luottamusta ei synny ilman, että työntekijöitä kuunnellaan ja heidän osaamistaan hyödynnetään.

Espanja uudisti työmarkkinoita lisäämällä vakautta ja luottamusta. Uudistusten seurauksena ihmiset saivat pätkätöiden sijaan vakituisia työsuhteita, joiden varassa kykeni saamaan asuntolainan, ostamaan asunnon, perustamaan perheen ja investoimaan vaikkapa uuteen sähköautoon.

Luottamus tulevaisuuteen palasi.

Ja kun epävarmuus väistyi – talous alkoi kasvaa. Ja työpaikkoja syntyi lisää.

Mutta Suomessa on tehty täysin päinvastoin. Epävarmuutta työmarkkinoilla on kasvatettu ennennäkemättömän paljon. Nyt viimeisimpänä laillistetaan perusteettomat pätkätyöt.

Ja sitten ihmetellään, miksi kasvun käynnistyminen on lykkääntynyt.

Tämä ei ole mikään mysteeri tai tuntematon jarru. Tämä on suoraa seurausta harjoitetusta politiikasta.

Hyvät ystävät,

Viime vaaleissa ja niiden jälkeen oikeistohallitus lupasi lopettaa velkaantumisen, luoda sata tuhatta uutta työpaikkaa ja kääntää Suomen talouskasvun ja vaurauden tielle.

Todellisuus on toinen. Velkaantuminen ei ole loppunut, eikä edes taittunut. Se on kiihtynyt kauhistuttavaa vauhtia.

Valtiovarainministeriön eilen julkaistun talousennusteen mukaan Suomen velkaantuminen nousee Petteri Orpon hallituksen perintönä lähes sataan prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Suomi menee nyt kovaa vauhtia väärään suuntaan. Orpon kipparoimana velkalaiva on uponnut kuin kivi kohti pohjaa.

Työttömyys puolestaan on kasvanut sadalla tuhannella ihmisellä. Mainitsemani Espanja tuli meitä kovaa vauhtia vastaan toiseen suuntaan, ja olemme nyt Euroopan korkeimman työttömyyden maa.

Tulos on seurausta Euroopan kehnoimmasta työllisyyspolitiikasta.

Samalla köyhyys lisääntyy, asunnottomuus kasvaa, ihmisten asuntojen arvot laskevat ja perheiden arki vaikeutuu.

Kun epäonnistutaan yhdessä tavoitteessa, se voi olla virhe. Kyse voi olla huonosta tuurista. Olosuhteista. Kun epäonnistutaan kaikissa lupauksissa ja tavoitteissa – kyse on suunnasta ja vääristä valinnoista.

Ja siksi me olemme kysyneet: onko hallitus aidosti valmis muuttamaan suuntaansa?

Eilen julkistetun Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimuksen mukaan suomalaisista enää 14 prosenttia näkee, että Suomi menee oikeaan suuntaan. Peräti 69 prosenttia pitää oikeiston viitoittamaa suuntaa vääränä.

Myös siksi me olemme eilen jättäneet välikysymyksen hallituksen talouspolitiikan täydellisestä epäonnistumisesta.

Koska suomalaiset ansaitsevat vastauksen:

Kun hallitus ja sen valtiovarainministeri ovat suoraan myöntäneet, että se ei saavuta, eikä tosiasiassa enää edes yritä saavuttaa tavoitteitaan – miksi se sitten jatkaa?

Ei ole yhtään syytä, miksi tätä kurimusta pitäisi vielä pitkittää. Edellinen pääministeri Juha Sipilä sentään totesi reilusti, että ”tulos tai ulos”, ja hajotti hallituksensa ennen vaaleja.

Jos Orpon tämä hallitus vielä jatkaa, se on ainoastaan vuosi lisää hukattua aikaa Suomelle.

Vuosi lisää epävarmuutta. Vuosi lisää työttömyyttä. Vuosi lisää tuhlausta ilman aitoja kasvutoimia. Vuosi lisää velkaantumista.

Suomi ei tarvitse enää yhtään hukattua vuotta lisää.

Suomi tarvitsee uuden suunnan.

Reilumman suunnan Suomelle.

Hyvät ystävät,

Talouskeskustelussa on viime aikoina kuultu paljon synkkiä ääniä. Tuomiopäivän pasuunaa on soitettu niin oikealta kuin vasemmaltakin. Ikään kuin edessä oleva julkisen talouden vahvistaminen tarkoittaisi hyvinvointivaltion loppua.

Minä sanon teille: tämä ei ole totta.

Nämä pasuunan puhaltajat ovat väärässä.

8,3 miljardin julkisen talouden vahvistaminen vastaa noin 2,5-2,6 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Se on paljon, mutta ei poikkeuksellista. Ei sellaista, mistä Suomi ei olisi ennenkin selvinnyt.

Finanssikriisin jälkeen Kataisen hallituksessa tehtiin sopeutuspäätöksiä noin 2,9 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. 90-luvun lamassa julkista taloutta vahvistettiin noin 9 prosenttiyksikköä.

Ruotsissa Göran Perssonin demarihallitus vahvisti julkista taloutta tuolloin jopa 10 prosenttia. Tanskan kuuluisa perunakuuri 80-luvulla tarkoitti yli 2,5 prosentin vahvistamista vain kahdessa vuodessa.

Kaikissa näissä maissa hyvinvointivaltio säilyi.

Koska tehtiin viisaita ja vastuullisia päätöksiä.

Kyse ei ole siitä, vahvistetaanko julkista taloutta. Kyse on siitä, miten se tehdään.

Hyvät ystävät,

Me sanomme: perutaan lähes miljardin euron yhteisöveroalennus. Käytetään nuo rahat viisaammin, julkista taloutta vahvistaen. Vihreisiin investointeihin. Tutkimukseen ja kehitykseen. Uuden työn rakentamiseen.

Koska ilman kasvua ei ole kestävää taloutta. Ja ilman luottamusta ei ole kasvua.

Hyvät ystävät,

Me emme ole täällä vain protestoimassa ja kritisoimassa. Me olemme rakentamassa uutta.

SDP päättää myöhemmin tässä kuussa uudesta poliittisesta ohjelmastaan, joka katsoo 2030-luvun puoliväliin. Se syntyi ennen näkemättömän laajasta työstä, jossa kuultiin asiantuntijoita, analysoitiin yhteiskunnan suurimmat muutosajurit ja rakennettiin ratkaisuja tulevaisuuteen.

Maailma on muuttunut. Pandemia, sota, ilmastonmuutos ja teknologinen murros ovat osoittaneet, että vanhat ratkaisut eivät riitä. Siksi meidän on uudistuttava.

Tämän työn ytimessä on yksi tavoite: palauttaa ihmisten luottamus ja rakentaa kestävä pohja hyvinvoinnille.

Ohjelmamme rakentuu neljän päälinjan varaan. Reilumpi tulevaisuus kasvun Suomessa. Hyvä arki reilussa yhteiskunnassa. Turvallinen elämä vahvassa Suomessa. Ja ajatus siitä, että jokainen meistä on tärkeä osa tätä yhteiskuntaa.

Meidän reseptimme on selkeä: kestävä ja oikeudenmukainen talous, reilu työelämä, vahvat peruspalvelut ja tasa-arvoiset mahdollisuudet.

Tämä on reilumpi suunta Suomelle.

Hyvät ystävät,

Ja nyt siihen, mistä tämä vappu muistetaan. Mistä työväen juhlassa on kyse:

Suomi tarvitsee taas tasapainon työmarkkinoille. Suomi tarvitsee työntekijöiden oikeuksien kunnianpalautuksen.

Siksi SDP esittää nyt kolmen askeleen kunnianpalautuksen.

Ensimmäinen askel on tiukka puuttuminen työmarkkinaepäkohtiin ja työmarkkinarikollisuuteen. Täällä Turussakin, hienosti menestyneellä Meyerin telakalla – onnittelut tässä yhteydessä myös uusista risteilijätilauksista – on nähty, mitä tapahtuu, kun valvonta pettää ja ammattiyhdistysliikettä ei kuunnella.

Ukrainalaisia työntekijöitä on säälimättä hyväksikäytetty. Eikä kyse ole ollut yksittäisestä tapauksesta, vaan systeemisestä ongelmasta. Suomessa työn tekeminen ei kuitenkaan saa koskaan tarkoittaa hyväksikäyttöä.

Toinen askel on ay-jäsenmaksun verovähennyksen palauttaminen. Järjestäytyneet työmarkkinat ovat pohjoismaisen hyvinvointivaltion kulmakivi. Ne tuovat vakautta, ja vakaus tuo kasvua. Järjestäytymistä on syytä tukea, ei murentaa.

Kolmas askel on uusi aikuiskoulutustuki. Tekoäly muuttaa työelämää, mutta me emme jätä ketään jälkeen. Jokaisella on oikeus oppia uutta ja rakentaa oma tulevaisuutensa.

Ja kyllä, tarvitaan myös muita toimia. Suojaosien palauttamista, luottamusmiesten aseman vahvistamista ja myös valtakunnansovittelijan toimintaedellytyksiä on uudistettava aidon ja tasapuolisen sovittelutoiminnan turvaamiseksi.

Kyse on kokonaisuudesta, jolla rakennetaan jälleen reilumpi suunta Suomelle.

Hyvät ystävät,

Tyttäreni Sofia täyttää 18 vuotta vuonna 2035.

Ja minä haluan, että silloin Suomi on maailman ensimmäinen hiilineutraali hyvinvointivaltio.

Ja se toteutuu. Se toteutuu, koska suomalaiset tekevät ensi vuoden vaaleissa oikean valinnan. He valitsevat tulevaisuuden. He valitsevat toivon. He valitsevat työn arvon.

Täällä Turussa on jo tehty oikeita valintoja. SDP nousi kuntavaaleissa täällä Turussa, kokoomuksen ikiaikaisessa linnakkeessa ja pääministerin kotikaupungissa, ensimmäistä kertaa suurimmaksi puolueeksi sitten vuoden 1992.

Ja nyt Turku kehittyy. Ensi syksynä SDP:n kuntavaaleissa lupaamat lisäpanostukset näkyvät turkulaisissa kouluissa pienempinä ryhmäkokoina, ja lasten tukena on lisää aikuisia.

Jo tänä keväänä on osoitettu lisärahoitusta ammatilliseen koulutukseen ja työllisyyden edistämiseen miljoona euroa, joilla etsitään uusia keinoja tukea työllistymistä ja vahvistaa osaamista vaikeassa työllisyystilanteessa.

Tyttärelleni aion viedä täältä terveiset, että Turku ei tavoittele hiilineutraalisuutta vuonna 2035 – vaan pormestari Piia Elon johdolla tavoitteeseen aiotaan päästä jo vuonna 2029!

Tässä turkulaiset ovat esimerkkeinä kaikille eurooppalaisille kaupungeille. Esimerkki, joka on iso vetovoimatekijä, kun tämän päivän ja tulevaisuuden yritykset miettivät oikeita paikkavalintoja investoinneilleen tulevaisuudessa.

Hyvät turkulaiset,

Teillä ja koko Suomella on osaamista. Meillä on Euroopan koulutetuin työvoima. Meillä on työteliäs ja vastuuntuntoinen väestö.

Mutta meiltä puuttuu nyt yksi asia ja sen mukana kaikki: meiltä puuttuu luottamusta.

Mutta se rakennetaan uudestaan, yhdessä.

Siksi minä kysyn teiltä:

Uskotteko te Suomeen?

Uskotteko te työhön?

Uskotteko te tulevaisuuteen?

Jos uskotte – sanokaa se minun kanssani:

Työlle arvo!

Työlle turva!

Työlle tulevaisuus!

Ja vielä kerran:

Reilumpi suunta Suomelle!

Kiitos! Hyvää vappua kaikille!

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU