Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Antti Rinne: “Hallitus rusikoi työttömien toimeentuloa”

SDP:n puoluejohto ja eduskuntaryhmän työvaliokunta ovat tänään koolla Kuopiossa, missä puolue esittelee iltapäivällä omat ehdotuksensa pitkäaikaistyöttömyyden nujertamiseksi.

Ei siis ihme, että puheenjohtaja Antti Rinne piti aihetta esillä myös puheessaan aamupäivällä Kuopion torilla.

Yli vuoden työttömänä olleiden ihmisten määrä on kasvussa koko maassa, ja hallituksen työllisyystavoite pahasti sivuraiteella. Rinteen mukaan Sipilän hallitus on tähän asti rakentanut talouspolitiikansa eäoikeudenmukaisten leikkausten ja palkansaajien tulotason leikkaamisen varaan.

— Näillä toimenpiteillä Suomen talous- ja työllisyyskehitys on jäätynyt ja Sipilän asettama tavoite 110 000 uudesta työllisestä on karannut vain kauemmaksi.

Rinne sanoo, että budjettiriiheen valmistautuvan porvarihallituksen piiristä tulleiden avausten perusteella näyttää siltä, että jo päätettyjä leikkauksia ei tulla perumaan.

— Tämä tarkoittaa sitä, että Juha Sipilän ja Petteri Orpon johtama hallitus tulee toteuttamaan 300 miljoonan euron koulutusleikkaukset ja sitä, että eläkeläisten toimeentuloa leikataan lääkkeiden omavastuuta edelleen korottamalla ja erilaisia palvelumaksuja korottamalla.

— Hallitus tulee päättämällään tavalla rusikoimaan työttömien toimeentuloa leikkaamalla työttömyysturvaa ja heikentää ahkerien perheiden hyvinvointia erilaisten maksujen korotuksilla ja etuuksia leikkaamalla. Myös vuonna 2017, samalla tavalla kuin tänä vuonna.

Lisää aiheesta

Tällä olisi todellista ja nopeaa vaikuttavuutta erityisesti pienten ja keskisuurtenkin yritysten toimintaan.

Rinteen mielestä hallituksen ”uudet keinot” näyttävät olevan verojen kevennyksiä.

— Hallitus on sitoutunut kilpailukykysopimuksen synnyttyä keventämään palkansaajien verotusta. Hallituksen piiristä on esitetty työn perässä muuttavilta asunnon myynnin varainsiirtoveron keventämistä ja yritysten investointien vauhdittamiseksi 5 % kevennystä verotukseen investointivarauksen muodossa.

— Palkansaajien verotuksen keventäminen on välttämätöntä, että kaupoissa, kapakoissa ja kylpylöissä riittää asiakkaita. Myös se on selvää, että meidän täytyy löytää keinoja lisätä ihmisten mahdollisuuksia muuttaa työn perässä ja yritysten investointihalukkuuttakin pitää lisätä.

SDP:n vaihtoehto hallituksen sisältä tulleeseen ajatukseen investointivarauksen palauttamisesta on korottaa arvonlisävelvollisuuden rajaa nykyisestä 10 000 eurosta aina 30 000 euroon.

— Tällä olisi todellista ja nopeaa vaikuttavuutta erityisesti pienten ja keskisuurtenkin yritysten toimintaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE