Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

4.9.2026 08:16 ・ Päivitetty: 4.9.2026 08:16

Argentiina härnää taas Britanniaa Falklandin saarten omistuksesta

iStock
Argentiinalaisten sotilashautausmaa Falklandin saarilla. Huhtikuussa 1982 alkaneessa sodassa kuoli liki 650 argentiinalaista ja 255 brittiä.

Argentiina vihjaa, että Yhdysvaltain tuki auttaa sitä nyt jälleen tavoittelemaan Falklandin saaria pois Britannian hallusta. Brittihallitus luonnehtii puheita ”sisäpolitiikaksi” ja vakuuttaa pitävänsä saaret itsellään.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Maailmanpoliittinen tilanne suosii nyt Argentiinaa kiistassa Falklandinsaarten hallinnasta, maan presidentti Javier Milei sanoi televisiopuheessa torstaina.

- Maailmassa puhaltavat nyt muutoksen tuulet, jotka ovat suosiollisia vaateellemme, Milei kertoi.

Milei viittasi siihen, kuinka Yhdysvallat on sanonut arvioivansa uudelleen suhtautumistaan Falklandinsaarten omistukseen.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto on Milein ideologinen liittolainen.

BRITANNIAN puolustusministeri Wes Streeting vakuuttaa, että maa aikoo pitää kiinni Falklandinsaarista. Hän kommentoi asiaa viestipalvelu X:ssä perjantaina.

Ministeri arvelee, että Milei puhuu saarista lähinnä sisäpoliittisista syistä.

Streeting sanoo saarten olevan osa Britanniaa, koska saarelaiset itse haluavat niin. Falklandinsaarten asukkaat äänestivät vuonna 2013 ylivoimaisesti sen puolesta, että he jatkavat Britannian alueena.

- Sitoutumisemme Falklandinsaarten asiaan on ehdoton eikä horju, Streeting kirjoitti.

KEVÄTKESÄLLÄ 1982 Argentiina ja Britannia kävivät 74-päiväisen sodan Falklandinsaarten hallinnasta.

Sota päättyi alueen valloitusta yrittäneen Argentiinan selvään tappioon.

Presidentti Milei julisti torstaina Argentiinan kohdistavan pakotteita yhtiöihin, jotka osallistuvat öljynporaukseen ”brittimiehityksen alaisena olevilla Argentiinan alueilla”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU