Eräässä keskustelussa yritin havainnollistaa sosiaali-ja terveyspalvelujen saumattoman yhteistyön merkitystä tulevissa uudistuksissa. Ei riitä, että ikäihmisille jaetaan lääkkeet, on myös kurkattava jääkaappiin. Sain tähän yleisöstä vastauksen, että lasten tehtävä on huolehtia vanhemmistaan ja siitä, että ruokaa on.

Omaiset kyllä välittävät ja huolehtivat paljosta. Mutta on paljon ihmisiä, joilla ei ole omaisia tukenaan. Myös omaiset tarvitsevat tukea.  Monta kertaa koti ei ole paras paikka mutta jää sellaiseksi koska vaihtoehtoja ei ole. Siksi tarvitaan koko yhteiskunnan lävistävää ajattelutapamuutosta, jotta turvallinen vanhuus odottaisi meitä kaikkia.

Hoidin kymmenen vuotta MS-tautia sairastanutta äitiäni lähes joka päivä. En minä eikä sisarukseni olisi koskaan selvinneet ilman kotihoidon ja vammaispalvelun tukea. Mutta yhteistyöllä pystyimme turvaamaan äitimme turvallisen vanhuuden kotona hänen kuolemaansa saakka.

Huonoa oli kuljetuspalvelut. Kun tuttua invataksin kuljettajaa ei voinut uudistusten jälkeen tilata, sattui kaikenlaista. Pyörätuoli oli unohdettu sitoa kiinni ja äitini satutti itsensä. Kela-kyytien odottelu vei päivästä tunteja. Vaikeaa oli myös asioiden hoitaminen. Digitaaliloikka on jättänyt monet ikäihmiset oman onnensa nojaan eikä oikeuksista ja palveluista kiinnipitäminen ollut helppoa omaisillekaan.

Väestön ikääntyminen merkitsee siis koko yhteiskunnallisen ajattelutavan muuttamista. Kaupunkisuunnittelussa on edistettävä esteettömyyttä, asumisen ratkaisuissa haettava monimuotoisuutta, on löydettävä uudestaan yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen sen ohella, että hoivapalveluissa on panostettava laatuun voitontavoittelun sijaan. Hoitohenkilökunnan jaksaminen on sekin avainasioita. On voitava saada tehdä työnsä hyvin.

Välittäminen tuo turvallisuutta. Välittämistä ei voi ulkoistaa yhteiskunnalle – mikä tarkoittaa liian usein poliisia – mutta ei sitä voi jättää myöskään vain omaisille. Kun 88-vuotias hoitaa samanikäistä muistisairasta puolisoaan siksi, että luvannut rakastaa niin myötä- kuin vastamäessä, meidän vastuumme päätöksentekijöinä on välittää kummastakin. Omaishoitajat tarvitsevat tuen ohella myös omaa aikaa, jotta jaksaisivat.

Vanhustenhuollossa on aina tärkeätä, että huolehditaan kokonaisuudesta. On oltava aikaa jutella ja silittää kädelle mutta myös huolehtia, että kaapissa on ruokaa sen ohella, että jaetaan lääkkeet ja mitataan verenpaine.

Meidän tulee kohdella kanssaihmisiämme siten kuin toivomme meitä itseämme kohdeltavan.

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori, kirjoittaja ja tutkija. Alho on aiempi pitkäaikainen kansanedustaja, nykyinen kunnallinen päättäjä ja kansalaisaktivisti. Hänen mottonsa vaaleissa on: kun arvot, asiat ja osaaminen ratkaisevat.