Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

”Arkean neuvottelupyyntö oli silkkaa teatteria ja vedätystä” – JHL ja Jyty teroittavat työtaisteluaseitaan uuteen valmiuteen

Turussa Arkea Oy:n ja sen työntekijöitä edustavien liittojen JHL:n ja Jytyn väliset neuvottelut työehdoista katkesivat tiistaina heti alkumetreillä, liitot tiedottavat.

Demokraatti

Demokraatti

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL pitää Arkean asennetta työntekijöiden työehdoista sopimiseen ”härskinä ja suorastaan vastuuttomana”. Liitto katsoo, ettei yhtiöllä ole ollut missään vaiheessa todellista halua sopia säädyllisistä työehdoista.

JHL kertoo tiedotteessaan yhtiön ilmoittaneen, ettei se voi tehdä paikallista sopimusta, koska sillä ei ole valtuuksia sopia mitään.

– Arkean toiminta osoittaa selvästi, että yhtiössä ei välitetä työntekijöistä tippaakaan. Valitettavasti viimeviikkoinen neuvottelupyyntö oli silkkaa teatteria ja vedätystä. Yhtiö ei oikeasti halua sopia mistään, sanoo JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.

Samalla linjalla on Julkis- ja yksityisalojen henkilöliitto Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, joka kertoo olevansa järkyttynyt Arkean tavasta kohdella työntekijöitään sopimusneuvotteluissa.

– Käytännössä Arkea Oy palasi neuvottelupöytään vain kertoakseen, ettei suostu neuvotteluihin, Pihlajamäki päivittelee tiedotteessa.

Emme voi hyväksyä keskeisten työehtojen polkemista.

JHL kertoo lähteneensä hakemaan reilua sopimusratkaisua Avaintessiin pohjautuvalla paikallisella sopimuksella, mutta yhtiössä ei tähän oltu valmiita.

– Emme ole sopineet uusista neuvotteluista. Olemme valmiita tiukentamaan ja laajentamaan järjestöllisiä toimenpiteitä, Päivi Niemi-Laine sanoo.

Myös Jyty kertoo valmistautuvansa laajentamaan työtaistelua puolustaakseen kuntien omistamissa yhtiöissä noudatettavaa työehtosopimusta. Jyty kertoo, että tarkemmista työtaistelutoimista tiedotetaan heti, kun niistä on päätetty.

– Emme voi hyväksyä keskeisten työehtojen polkemista Avaintes-työehtosopimusta vaihtamalla tai rajusti heikentämällä, Pihlajamäki korostaa.

Työntekijäjärjestöjen ja Arkea Oy:n väliset neuvottelut työehdoista ovat ajautuneet jatkuvasti umpikujaan. Viimeksi ammattiliitto Jytyn ja JHL:n jäsenet Arkea Oy:ssä olivat kolmipäiväisessä lakossa 6.-8. marraskuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE