Elokuva haiskahtaa ensin pikimustalta komedialta, mutta se on ohjattu, kuvattu ja äänisuunniteltu synkkiä draamasävyjä pudottelevaksi jännityselokuvaksi. Elokuva on siis muuta kuin satavuotiasta Suomea liputtava juhlateos.

Ohjaaja Teemu Nikin debyytti, komedia 3Simoa (2012) muistetaan aitona kalkkunana, ehkä koko 2000-luvun masentavimpana suomalaisena elokuvana. Nikki on onneksi huumorintajuinen: dvd-laitoksen kanteen painettiin lainaus Keskipohjanmaa-lehdessä julkaistusta murskakritiikistä, joka on hauskimpia, joita olen lukenut. Ohjaaja ei voi olla paha ihminen.

Eksentrinen nuorisoelokuva Lovemilla (2015) todistaa Nikin uskaliaan kokeilumielen, jolle Armomurhaaja on viheliäistä jatkoa. Nyt myös tuotannollinen taso on sellainen, että elokuvalle voisi löytyä otollisempaa markkinarakoa rajojemme ulkopuolelta.

Elokuvasta ei löydy tunnistettavia maamerkkejä. Se on western ilman preeriaa ja maalaiskomedia ilman Reinikaista. Armomurhaajassa on Lars von Trierin eroottista kauhua. Siis sillisalaatti, joka pysyy lähes kasassa.

Tappajan näköinen Onnismaa, 58, on maan käytetyin elokuvanäyttelijä. Ihmisten lemmikkejä firaabelina lopettava Veijo Haukka on silti hänen ensimmäinen pääroolinsa. Sen nähtyään ihmettelee vielä enemmän, miksi Veikko Aaltoselle ja Aki Kaurismäellekin kelvannut näyttelijä saa sen vasta nyt. Yrmy roistomaisten sivuroolien joutomies kantaa Armomurhaajan tummanpuhuvaa kolkkoutta komealla tavalla.

Maailmalla Haukka asettuu kylmäveristen kostajien ja ehdottomien moralistien pitkään ketjuun, jossa yksinuottiset rankaisijat jakavat tuomioitaan selkärangattomille. Eläinlääkärit ja lemmikkien omistajat edustavat Haukalle mielen rappiota, jossa viis veisataan nelijalkaisten todellisista tarpeista ja perustelluista oikeuksista. Tämä päättelee lemmikkien lopettamisen olevan jalo teko, johon sielultaan turmeltuneet eivät itse pysty.

Miehen menneisyydessä kummittelee selvittämätön tragedia. Sadomasokistisesta seksistä nauttiva sairaanhoitaja läpäisee jään, mutta Haukan pinta ei sorru. Sairaalan letkuissa viruvalle isälle ei heru sääliä piirun vertaa. Koira muuttaa tilanteen, ja yhteenotto paikallisessa sisujengissä pyörivän luuserin kanssa johtaa perustellisempaan välienselvittelyyn.

Tarina ei ole itsessään maata mullistava, ja kerronta onnahtelee paikoin, mutta liikaa ei halua valittaa. Harvoin Suomessa näkee valkokankaalla elokuvaa, jonka päähenkilö herättää näin vähän sympatiaa. Nikille ja Onnismaalle kaikki kunnia siitä, että näin on myös tarkoitus, eikä se tee hahmosta luotaantyöntävää. Kaikki kärsivät, ja sillä hyvä.

Kuvaaja Sari Aaltoselle Armomurhaaja on taiteellinen voitto, joka ennakoi potentiaalia aiempaa suurempiin tuotantoihin. Kuvissa on voimaa ja syvyyttä.

Armomurhaajan logiikassa kaikki ovat ainakin vähän syyllisiä. Jari Virmanin iso sivuosa on komedial­lisuudessaan elokuvan ongelmallisin. Ylilyönnit raapivat elokuvan muutoin yllättävän ehyeeseen pintaan häiritseviä naarmuja kuten Haukka lääkärin luksusautoon.

Elokuvan pirulliseksi viestiksi kiteytyy se, ettei kukaan voi paeta ansaitsemaansa kohtaloa. Lyhyt elokuva tappamisesta on tyly ja nopeasti ohi.

ELOKUVA:
Armomurhaaja
Ohjaus: Teemu Nikki
Pääosissa: Matti Onnismaa, Jari Virman, Hannamaija Nikander, Heikki Nousiainen, Pihla Penttinen
2017, 83 minuuttia
★★★☆☆