Teatteri ja Tanssi
6.9.2023 17:00 ・ Päivitetty: 6.9.2023 17:17
Arvio: Joukkoraiskausta käsittelevä näytelmä kysyy, kuinka ymmärtää omia tekoja ja miten jatkaa eteenpäin
Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2020 voittanut Monika Fagerholmin romaani Kuka tappoi bambin? saa tänä syksynä jopa kaksi näyttämöversiota, joista ensimmäinen näki päivänvalonsa hiljattain Helsingin Kaupunginteatterissa.
Myöhemmin syksyllä esitys nähdään Viirus-teatterissa kirjan alkuperäiskielellä ruotsiksi.
Jo Sex Pistols lauloi 1970-luvun lopussa viattoman bambin surullisesta kohtalosta. Saman nimen kappaleen kanssa jakava kirja kertoo viattomuuden kuolemasta pienessä huvilakaupungissa. Kotibileissä tapahtuva joukkoraiskaus järkyttää hyväosaisten yhteisöä.
Fagerholmin vapaana virtaava kieli ja kerronta on siirtynyt kaupunginteatterin pienelle näyttämölle Pipsa Lonkan dramatisoimana ja Riikka Oksasen ohjauksessa intensiiviseksi puoleksitoista tunniksi.
TARINAN näkökulma on yhden neljästä raiskaukseen osallistuneesta. Pyry Nikkilä on aikuiseksi kasvanut Guste, jonka nuoruudessa toteuttama väkivalta on naulannut kiinni menneisyyteen. Guste on kyllä yrittänyt unohtaa ja onkin onnistunut patoamaan tunteitaan mutta minne menet siellä olet.
Tieto lapsuuden ystävän Cosmon (Elias Keränen) suunnitelmista tehdä raiskauksesta elokuva, kampittaa lopulta Gusten pakenemisen.
Esitys kulkee kahdessa aikatasossa. On nykyhetki, joka on jonkinlainen aikuisen Gusten kiirastuli. Kun oma menneisyys on pannassa, ei nykyisyyskään pääse täysin toteutumaan. Lopulta on vain määrättömästi ahdistusta, jota ystävä Saga-Lill (Aksinja Lommi) joutuu todistamaan. Ainoa valonpilkahdus on Gustenin rakkaus Emmyä (Misa Lommi) kohtaan, mikä näyttäytyy pelastuslauttana pimeästä.
Takaumissa katsoja pääsee 16-vuotiaan Gusten olkapäälle todistamaan, kuinka tästä tulee osallinen raiskaukseen. Jaakko Hutchings on vakuuttava nuorena Gustenina ja kehollistaa hämmentyneen teini-ikäisen hienosti. Hutchingsin ja Nikkilän väliset kohtaukset, joissa mennyt ottaa kiinni nykyhetkeä ovat esityksen vahvimpia.
Kari Leppälän valosuunnittelu on integroitu osaksi Janne Vasaman pelkistettyä lavastusta. Putkenmalliset valot seuraavat metallisia rakenteita, jotka hallitsevat näyttämökuvaa. Lavastus on metallinsävyinen ja tyhjää tilaa on paljon, mikä jättää hahmot onnistuneesti yksin avaruuteen.
Monet heijastavat pinnat tuovat mieleen pirstoutuneen lasin. Esityksen maailma on särkynyt. Näyttämökuvat ovatkin usein vaikuttavia.
Kuka tappoi bambin?
Teksti: Monika Fagerholm. Suomennos: Laura Jänisniemi.
Dramatisointi Pipsa Lonka. Ohjaaja Riikka Oksanen. Koreografia Justus Pienmunne.
Lavastus Janne Vasama. Pukusuunnittelu Tiina Kaukanen. Valosuunnittelu Kari Leppälä.
Projisoinnit Mika Haaranen. Äänisuunnittelu Eero Niemi. Rooleissa Heidi Herala, Jaakko
Hutchings, Elias Keränen, Aksinja Lommi, Misa Lommi, Kari Mattila, Pyry Nikkilä, Justus
Pienmunne, Leena Rapola.
Itse uhria Saschaa taikka väkivallan tekoa ei esityksessä nähdä muuten kuin sanallisen kerronnan ja viittaavan visuaalisuuden avulla. Katsojaa vaaditaankin koko esityksen ajan pohtimaan oman empatiansa suuntaa. Voiko tekijää kohtaan kokea sääliä? Teos ei kuitenkaan yritä ymmärtää tekoa tai oikeuttamaan sitä, päinvastoin.
Heidi Heralan, Kari Mattilan ja Leena Rapolan esittämät vanhemmat ovat joko omien urien tai alkoholin vietävinä eikä aikaa nuorille juuri liikene. Esityksessä kritiikki kohdistuukin juuri yhteisöön, joka pyrkii nopeasti normalisoimaan huvilan ”Aavelaivan” kellarissa tapahtuneen hirmuteon.
Kuinka surullista mutta kovin tyypillistä on, että vastuuta vyörytetään nopeasti uhrin, median tai kenen tahansa muun kuin tekijöiden harteille. Oikeusjärjestelmämmekin saa osansa kritiikistä. Lopulta kokonaisuuden nostattama tunnekokemus on tarinan yksittäisiä juonenkäänteitä tai roolisuorituksia väkevämpi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.