Muna vai kana, sisu vai sota? Myytti suomalaisten sitkeästä sisusta kytketään varsin usein torjuntavoittoihin toisessa maailmansodassa. Sitä taustaa hyödyntää myös Jalmari Helanderin uutuus. Sisu tosin sijoittuu Lapin sotaan.

Jukka Sammalisto

Pääosassa on Aatami Korpi (Jorma Tommila), joka etsii erämaassa kultaa ja löytääkin sitä, mutta matkalla kaupunkiin vastaan tulee 30-henkinen natsituhopartio.

Aatamin ja natsien välistä veristä kultakamppailua on miltei koko loppuelokuva.

Selvemmin tulee mieleen amerikkalaisten pyhä Rambo, pienine ripauksineen James Bondia ja Ihmemies MacGyveria.

SISUKKUUDEN ohella Helander peilaa toista Suomi-myyttiä, miehistä hiljaisuutta. Aatami ei puhu. Ei edes koiralleen, hevoselleen tai itselleen. Siihen nähden englantia puhuvien natsien tönkköä dialogia kuullaankin aivan liikaa.

Aatamin ympärillä on leijuvinaan mysteeri, mutta oikeasti hän on vain liian tyhjä hahmo kantaakseen koko elokuvaa.

Helander luottaa näyttäviin tulituksiin, räjähdyksiin, veitsien käyttöön ja saksalaisista irtoaviin ruumiinkappaleisiin. Natsit ovat jo väsyttävän helppo kohde splatter-tyyliselle leikille.

Ohjaajan motiivina on tietysti ylittää vakavasti otettavan fiktion rajat sotafantasialla, jossa vain taivas on rajana. Juuri siksi teos kaipaisi mojovampaa itseironiaa, ytimekkäämpiä kulttuurisia kiinnekohtia ja hurtimpaa huumoria.

HELANDERIN omien sanojen mukaan kyseessä on ”oodi suomalaiselle miehelle”. Kaiketi juuri sellaiselle miehelle, joka kansallisomaisuutena koetun luonteenpiirteensä ansiosta selviää ehjin nahoin hukkumisesta ja hirttämisestä ja tunkeutuu yläilmoissa lentokoneeseen.

Aatamin ainoana luonteenpiirteenä sisukkuus ei kuvastukaan erityisen kotosuomalaisittain. Selvemmin tulee mieleen amerikkalaisten pyhä Rambo, pienine ripauksineen James Bondia ja Ihmemies MacGyveria. Tätä kai on suomalaisen elokuvan kansainvälistyminen.

Mikko Niskasen Hopeaa rajan takaa (1964), jota on usein kutsuttu Suomen ensimmäiseksi toimintaelokuvaksi, ei jää lajissaan kultaa ja kunniaa tavoittelevan Sisun rinnalla suinkaan hopealle.