Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

11.1.2018 13:50 ・ Päivitetty: 11.1.2018 13:50

”Asiat selvitetään pohjamutia myöten” – Helsingin seurakuntayhtymä tilaa ulkopuolisen asiantuntijan selvittämään talousasioita

Helsingin piispan Teemu Laajasalon rahankäytöstä on tehty selvityspyyntö, joka on osoitettu muun muassa Helsingin tuomiokapitulille.

Myös poliisi on vastaanottanut tutkintapyynnön julkisuudessa esillä olleista talousepäselvyyksistä.

Helsingin seurakuntien johtoryhmä päätti torstaina tilata välittömästi selvityksen ulkopuoliselta, riippumattomalta asiantuntijalta.

Selvitys tehdään sisäisen valvontajärjestelmän toimivuudesta sekä talousasioita koskevista menettelytavoista ja hyväksymiskäytännöistä. Luottokorttien käyttö ja luottokorttilaskujen hyväksyntä kuuluvat tähän kokonaisuuteen.

– Asiat selvitetään pohjamutia myöten. Avoimuuteen ja vastuullisuuteen kuuluu, että epäselvyyksiä ei ole eikä jää. Osana kattavaa selvitystä riippumaton taho käy läpi kaikki myös julkisuudessa esillä olleet väärinkäytösepäilyt, yhtymänjohtaja Juha Rintamäki sanoo seurakuntyhtymän julkaisemassa tiedotteessa.

– Tällä tietoa luottokortti- ja matkalaskuepäselvyydet koskevat yksittäisiä tapauksia ja henkilöitä. Ylivoimainen enemmistö ostoista on varmasti tehty asianmukaisesti ja ohjeita pilkulleen noudattaen, hän arvioi tiedotteessa.

Helsingin seurakuntayhtymä täsmensi loppuvuodesta muun muassa verkko-ostamista koskevia luottokortinkäytön pelisääntöjä. Samalla laskujen hyväksymiskäytäntöjä tiukennettiin.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU