Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Asunto-osakeyhtiöiden korkokulut ja vastikkeet nousivat rajusti

iStock

Asunto-osakeyhtiöiden hoitovastikkeet nousivat viime vuonna selvästi enemmän kuin hoitokulut, kertoo Tilastokeskus.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hoitokulut nousivat edellisvuodesta 2,5 prosenttia. Samalla hoitovastikkeet nousivat lähes kymmenellä prosentilla ja olivat keskimäärin 4,22 euroa huoneistoneliöltä kuukaudessa.

Yhtiöiden pääomavastikkeiden ja korkokulujen kasvu oli suurempaa kuin viimeiseen 14 vuoteen. Pääomavastikkeet kasvoivat lähes 46 prosentilla. Korkokulut lähes kolminkertaistuivat.

-  Suurin nousu vastikkeissa on onneksi nyt ohi ja kevät-kesän yhtiökokouksissa tunnelma on rauhallisempi, kommentoi Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus tiedotteessa.

Asuntoyhtiöiden hoitokuluista suhteellisesti eniten nousivat tonttivuokrat. Hoitokulujen osalta nipistettiin korjauskuluista, jotka laskivat 11,4 prosentilla.

KERROSTALOJEN hoitokulujen osalta nousua nähtiin eniten tonttivuokrissa, siivouskuluissa ja lämmityskuluissa. Kerrostaloissa eniten säästettiin ulkoalueiden hoitokuluissa, jotka pienenivät 15,4 prosenttia vuoteen 2022 verrattuna.

Asuntojen omistajat korjasivat asuntojaan ja asuinrakennuksiaan kuitenkin urakalla, ja korjauksiin käytettiin rahaa 2,7 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Korjauksiin käytettiin 5,2 miljardia euroa, mikä on Brotheruksen mukaan suurin summa koskaan.

-  Yhteensä omistusasujat käyttivät kotiensa kunnostamiseen keskimäärin yli 3  600 euroa asuntoa kohti, Brotherus sanoo.

Suurin potti meni omakotitalojen ja paritalojen korjauksiin, joihin käytettiin 4,3 miljardia euroa.

Joka viides taloyhtiö suunnittelee Tilastokeskuksen kyselyn mukaan kattoremonttia ja noin joka seitsemäs harkitsee putkiremontin aloittamista seuraavan kymmenen vuoden aikana.

-  Talot vaativat jatkuvaa korjausta, mikä on tällä hetkellä tärkeä helpotus etenkin uudisrakentamisen haasteista kärsiville pk-yrityksille, Brotherus sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE