8.3.2019 05:15 ・ Päivitetty: 8.3.2019 05:15
Attendon hoivakodin laatuvastaavana johtajan sukulainen – ei alan koulutusta
Attendon Jalava-hoivakodissa toimi laatuvastaavana henkilö, jolla ei ollut hoiva-alan koulutusta. Henkilö oli Joroisissa Etelä-Savossa sijaitsevan hoivakodin silloisen johtajan sukulainen, jonka johtaja oli itse nimittänyt tehtävään.
Attendo kertoi asiasta vastauksessaan, jonka antoi 22. helmikuuta Itä-Suomen aluehallintoviraston (avi) selvityspyyntöön Jalavan tilanteesta. Avi teki selvityspyynnön havaittuaan hoivakodin toiminnassa puutteita.
Vastauksen mukaan yritys nimeää yksikön uudeksi laatuvastaavaksi hoiva-alan koulutuksen saaneen henkilön. Attendo on myös vaihtanut hoivakodin johtajan, mistä on aiemmin kerrottu julkisuudessa.
Uusi laatuvastaava nimetään lähiaikoina
Attendon viestintäpäällikön Ilona Sammaljärven mukaan Jalavaan ei ole vielä nimetty uutta laatuvastaavaa.
Kyseessä on Attendon oma ammattinimike, johon ei rekrytoida erillistä henkilöä, vaan hänet valitaan kunkin yksikön hoitohenkilökunnan keskuudesta.
– Tyypillisesti laatuvastaavat eli laatukoordinaattorit ovat lähihoitajia tai sairaanhoitajia, joiden tehtävänä on tukea yksikön johtajaa laatuun liittyvissä asioissa. He esimerkiksi tekevät laatutyötä tutuksi yksiköissä ja kannustavat tuomaan hyviä käytänteitä esiin. Se on kannustava ja esimiestä tukeva rooli, Sammaljärvi sanoo STT:lle.
Jalavan uusi laatuvastaava nimetään Sammaljärven mukaan lähiaikoina. Entinen laatukoordinaattori jatkaa työtä yksikössä muissa tehtävissä, joihin ei vaadita sosiaali- ja terveysalan koulutusta.
Sammaljärven mukaan ei ole tiedossa, että Attendon muissa yksiköissä työskentelisi laatuvastaavia, joilla ei olisi hoitajataustaa.
Jalava parantanut henkilökunnan riittävyyttä
Jalava-hoitokodin toiminta nousi julkisuuteen helmikuun puolivälissä avin tekemän tarkastuksen myötä. Tarkastuksen jälkeen joka vuorossa on työskennellyt riittävä määrä koulutettua henkilökuntaa, Attendo kertoi vastauksessaan.
Jalava on huhtikuussa 2018 avattu asumisyksikkö, jossa on 50 hoivapaikkaa.
STT–ILKKA HEMMILÄ
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.